19.5.2011

Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun viimeksi kirjoitin tänne, mutta
elämä täällä on yhtäkkiä muuttunut kovin kiireiseksi. Suurin syy
kiireisiin taitaa olla minun aloittamani kiinankielen opinnot.
Opiskelen yksityisopettajan johdolla kahtena iltana viikossa, kaksi
tuntia kerrallaan. Sitten muina iltoina koetan päntätä sanoja ja
harjoitella erilaisia tooneja, tuntuu, että suomalainen kieli ei vain
ole tarpeeksi notkea tähän hommaan! Mutta hauskaa se on ja tällä
hetkellä pystyn helpoimmat ostokset tekemään jo kiinan kielellä. Ilman
korulauseita pystyn hedelmätorilla kysymään paljonko tuo maksaa ja
sanoa, että, selvä haluaisin niitä puoli kiloa ym. Olen aika ylpeä
jokaisesta hetkestä milloin huomaan käyttäväni jossain keskustelussa
uutta sanaa ja joka kerrasta kun onnistun asioimaan jossakin ilman
englantia!

Viikko sitten vierailin Pekingissä viisumia asioita hoitavassa
toimistossa. Tarvitsisin lisää sisääntuloja Kiinaan, että uskaltaisin
täältä ilman huolen häivää pois lähteä. Mennessäni tuohon toimistoon
eksyin. Eksyin totaalisesti (taisi muuten olla ensimmäinen kerta).
Lähdin metroasemalta kävelemään luottavaisesti täysin väärään
suuntaan, enkä missään vaiheessa tätä tajunnut, kun olin harhaillut
melkein tunnin tuli mopokuski tarjoamaan minulle kyytiä. Minulla oli
jalassa uudet kengät jotka hiersivät ja olin aivan epätoivoinen
paikanlöytymisen suhteen, joten otin kyydin kiitollisena vastaan. Mies
lupasi viedä minut tuonne toimistolle 20yanilla (n.3e) ja ajattelin,
että vaikka se on ehkä täällä melko kallista, on se kuitenkin minun
tilanteessani hyvä diili. Lähtiessämme viilettämään kohti tuota
toimistoa selvisi, ettei kuski oikeastaan tiennyt minne minä halusin
mennä. Me pysähtelimme matkalla ja kyselimme ihmisiltä neuvoa missä
tuo paikka voisi olla ja loppujen lopuksi tuo toimisto löytyikin. Ei
siitä kyllä minulle lopulta mitään hyötyä ollut, koska eihän minulla
ollut vaadittavia dokumentteja mukana. Nyt odottelen, josko noita
dokumentteja olisi mahdollista saada vai täytyykö minun lähteä
koettamaan onneani Hong Kongiin, josta voisin saada kokonaan uuden
viisumin. Saa nähdä, eivätköhän asiat jotenkin järjesty.

Samalla reissulla kävin Lama Temppelissä, joka on päässyt Guinnesin
ennätysten kirjaan, koska heillä on maailman suurin yhdestä puusta
veistetty Buddha. Lama Temppeli on kaunis. Kauneinta mitä tähän
mennessä olen täällä nähnyt. Se oli myös kooltaan sellainen, että
siitä jaksoi nauttia loppuun asti. Oli myös mukava seurata ihmisiä,
ketkä toivat Buddhille erilaisia lahjoja, suitsukkeita, ruokaa ja
juomaa. Lama Temppelissä voi kuulemma toivoa jotakin ja (en muista
kuka) Buddha toteuttaa toiveen, mutta hänelle pitää luvata tulla
takaisin kiittämään kun toive on toteutunut. Minäkin kävin toiveen
esittämässä ja lupasin tulla viimeistään 50-vuotiaana takaisin
kiittämään, jos hän toiveeni toteuttaa, saa nähdä kuin käy.

Viime viikonloppuna kävin mini lomalla Qingdaossa. Qingdao on
merenrantakaupunki 6 tunnin junamatkan päässä Pekingistä. Qingdao on
saksalaisten rakentama, todella kaunis merenrantakaupunki, kuuluisa se
on Tsingtao- oluen tuottamisesta. Lauantaina kun saavuin sinne,
vaeltelin vain vanhassa kaupungissa ja hämmästelin kymmeniä ja
kymmeniä hääpareja joita näkyi kahden kirkon pihalla ja rannalla
ottamassa kuvia. Heitä oli niin paljon, että sitä on vaikea käsittää!
Kuvat joita he ottavat näyttävät siltä kuin niissä olisi
ammattilaismalleja. Heillä on rekvisiittaa mukana (parhaimmilla
hevonen) ja heidän poseeraustaidot ovat niin hyvät, että heidän on
ollut pakko harjoitella sitä lapsesta saakka! Sunnuntaina vuokrasin
hostellistani pyörän ja jatkoin kaupungin kiertämistä. Pyöräilin kuusi
tuntia siellä täällä, välillä tietämättä ollenkaan missä olin. Tuolla
oli kuitenkin turvallista eksyä, kun lopulta voi aina mennä rantaan ja
seurata rantaviivaa ja pääsee takaisin tutuille alueille. Oli ihana
pyöräillä raikkaassa ilmassa ja Qingdaossa löytyi myös paljon katuja
joissa ei ollut juurikaan liikennettä. Maanantaina sitten ennen
lähtöäni kävin tutustumassa olutmuseoon. Tuo museo oli ihan o.k, ei
mitenkään erityinen, mutta ihan hyvä ja lipun hintaan sisältyi kaksi
lasillista olutta. Viimeisenä tekona menin vielä rannalle kävelemään
ja nauttimaan auringosta. Rohkeimmat jo uivat, mutta minä tyydyin vain
kahlailemaan. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli varsin rentouttava!
Hostelli oli mainio. Yövyin 7 hengen huoneessa ja maksoin siitä 25
yania/ yö (n. 4e). Junamatka oli myös mukava kokemus. Se mistä
yllätyin eniten, oli, että vessat siellä olivat siistimmät kuin
Suomessa junan vessat ikinä ovat!

2.5.2011

Eilen menimme kavereideni kanssa Zhongshang puistoon ja siellä
törmäsin mitä hulluimpaan ilmiöön. Siellä oli iso joukko vanhuksia
mainosten kanssa ja noilla mainoksilla he yrittivät löytää kumppania
lapsilleen. Mainokset sisälsivät perustietoja heidän lapsestaan ja
vaatimuksia tulevalle puolisolle. Yleisiä olivat vaatimukset, että
tytön pitää olla 20-23 vuotta ja vähintään 165 cm pitkä. Kuulemma kun
nainen täyttää 25, niin naisen "arvo" alkaa laskea ja miehen
löytäminen on todella vaikeaa. Miehet taas ovat parhaimmillaan 30-
vuoden jälkeen, koska silloin heillä on rahaa ja valtaa. Ylipäätään
eilinen teki minut täysin vakuuttuneeksi, siitä, että ehkä tämä koko
rakkaus ja avioliitto- aihe on jotain mitä minä en ikinä pysty täällä
ymmärtämään. Tuntuu, että elämän tarkoitus täällä on päästä naimisiin
ja tälle tulevalle kumppanille asetetaan kaikkia ihmeellisiä
vaatimuksia ulkonäön ja asuinpaikan suhteen, mutta luonteella ei taida
olla loppujen lopuksi kauheesti väliä. Kuulemma sitä sitten ajan
kanssa oppii toisesta pitämään.

Mutta jos palataan puistoihin joita täällä on paljon ja ne ovat toinen
toistaan hienompia, mutta hauskinta niissä on kuinka paikalliset ovat
todella ottaneet ne omakseen. Niissä lauletaan kuorolauluja,
harrastetaan kaikenlaista liikuntaa, lennätetään leijoja, kalastetaan,
luetaan kirjoja ja valokuvataan. Minun suosikkeja ovat ryhmät ketkä
harrastavat paritansseja. Heidän tanssi muistuttaa hieman suomalaisia
lavatansseja, mutta tanssiin yhdistetään mitä upeimpia käsien
pyörittely liikkeitä ja niiauksia. Ylipäätään tuntuu, että ikinä
täällä ei voi mennä puistoon ilman, että näkee tai jotakin mikä alkaa
naurattaa!

Tänään vierailin Yanmingyan puistossa, joka oli valtava! Se on ollut
aikanaan koko maailman puistojen puisto, mutta se poltettiin
muistaakseni ranskalaisten toimesta ja nyt siellä oli enää raunioita
jäljellä entisestä loistosta. Siellä oli todella paljon turisteja,
mutta koska puisto oli niin iso, löytyi siellä myös reittejä joilla
sai kulkea aika rauhassa ja nauttia ihanasta ilmasta ja leppeästä
tuulesta. Puisto oli rakennettu usean lammen ympärille ja suurin
näistä oli sen verran suuri, että sen rannalla tuulessa seisoessa
pystyi kuvittelemaan, että olisi jonkin isonkin järven rannalla.

Aina kun menen täällä nähtävyyksiä katsomaan (joskus jopa
metroasemillakin) ihmiset tulevat pyytämään, että saisivatko he ottaa
kuvia minun kanssa. Alkuun en tästä kauheasti välittänyt, pidin sitä
vain lähinnä hieman outona. Nyt olen kuitenkin alkanut sanoa
ihmisille, ei, kun siinä käy monesti niin, että kun lupautuu yhteen
kuvaan, huomaa yhtäkkiä seisovansa vuorotellen kymmenen eri ihmisen
kanssa kuvassa. No nyt kun olen alkanut kieltäytymään, minusta tuntuu,
että ihmiset loukkaantuvat. Ei pitäisi välittää, mutta jotenkin se
aina harmittaa kun huomaa kuinka he pitävät minua inhottavana ja kun
täällä kaikki paikalliset pursuavat ystävällisyyttä ja ovat valmiita
auttamaan ja neuvomaan kaikessa!