Don Det – Pakse – Paksong – Pakse – Vientiane – Vang Vieng (Laos)

Rajanylitys Laoon oli helpoista helpoin. Maksoimme viisumimme taas bussintyöntekijälle ja annoimme muutaman dollarin ylimääräistä annettavaksi niin Kambodzan kuin Laonkin tulli miehille ja muuten vain istuimme bussissa ja ylitimme rajan.  Kukaan ei tullut tarkistamaan passejamme, tai mitään muutakaan, me vain köröttelimme uuteen maahan. Ensimmäinen kohteemme Laolla oli 4000 saaren alue ja siellä Don Det. Don Det on pienen pieni saari, jossa ei ole päällystettyjä teitä, eikä autoja ja siellä ei ole mitään tekemistä, ei yhtään mitään! Me vietimme siellä yhden päivän ja kaksi yötä kävellen ympäri Don Detiä ja naapuri saarta Don Khonia ja ihastelimme kauniita riisipeltoja ja pihoilla olevia eläimiä. Kävimmepä me yhden vesiputouksen kauneuttakin katselemassa.

Don Detistä jatkoimme matkaa Pakseen. Pakse on jo paljon enemmän kaupunki, vaikka melko pieni paikka sekin. Ensimmäisen päivän vietimme Paksessa tutustuen kaupunkiin ja nauttien siitä, että olimme ensimmäistä kertaa Siem Reapin jälkeen taas jossain kaupungissa, jossa sentään voi tehdä jotain, tai on mahdollisuus vaikka hyvään ruokaan. Toisena Paksen aamuna, huomasimme kuitenkin kaipaavamme jo jotain säpinää ja päätimme pakata pikkurepun matkaan ja vuokrata moottoripyörän ja lähdimme retkelle naapuri kylään Paksongiin. Pakson on vuoristossa oleva kylä, joka on riittävän ylhäällä, että ilma siellä on viileää! Oli jotenkin hämmentävää saapua hotellillemme jota ympäröi mäntymetsä ja ilma oli todellakin niin viileää, että piti laittaa pitkähihainen päälle!

Paksongin kylä itsessään on n.1km pituinen katu ja siinä se. Olimme lukeneet Lounarista, että siellä on yksi Wi Fi kahvila, josta saa myös hyviä vinkkejä mitä tehdä Paksonissa ja niin me suunnistimme sinne. Kahvilaa pyöritti Hollannista lähtöisin oleva mies kuka kutsuu itseään Coffeeksi. Hän kertoi meille pitävänsä ”kahvi kierroksia” ja että tänään on illalla vielä yksi jos haluamme osallistua. Niin me sitten nautimme hänen kahvilassaan maailman kalleinta kahvia Kopi Louvakia (tai jotain sinne päin), joka on tehty syöttämällä kahvipavut sivettikissoille, jotka sitten kakkaavat ne ja siitä sitten paahdetaan tätä herkkusuiden juomaa ja kyllä se oli hyvää! En todellakaan mene takuuseen siitä oliko kahvin maku oikeasti niin hyvä kuin miltä se maistui, vai johtuiko kaikki siitä tiedosta, että tämä oli erityisen hyvää kahvia, mutta yhtä kaikki, todella hyvää! Kahvi kierroksella kävelimme kahvilan takana oleville kahviviljelmille ja opimme melkeinpä kaiken siitä miten aloittaa kahvi bisnes, miten kasvattaa herkullista kahvia, mikä tekee kahvista toista parempaa ja kuinka se pitäisi valmistaa ja mitä mieltä paikallinen reilun kaupan viljelijä on itse reilusta kaupasta. Kierroksen lopussa saimme vielä maistaa juuri paahdettua kahvia, sekä kutsun tulla aamulla maistelemaan, miten maku on muuttunut yön aikana kun kahvi on saanut hieman levätä.

Seuraavana aamuna kahvien jälkeen starttasimme moottoripyörämme palataksemme Pakseen. Matkalla kävimme katsomassa yhden vesiputouksen. Ilma oli melko sateinen, joten jätimme uimisen väliin, vaikka paikka oli kuin tehty sitä varten.  Hieman tuli matkaan myös jännitystä kun vesiputoukselle johtava hiekkatie alkoi olla aikamoista mutavelliä, että missä kunnossa sitä päästään takaisin, mutta lopulta selvisimme pelkillä likaisilla kengillä. Pakseen päästyämme päätimme, että ehkä sekin kaupunki on nähty ja on aika siirtyä eteenpäin ja ostimme liput seuraavalle illalle yöbussiin kohti Vientianea.

Vientianesta olimme varanneet minun synttäreiden kunniaksi hieman paremman hotellin ensimmäiseksi yöksi. Niin me sitten makoilimme altaalla ja kävimme synttärikahveilla Skandinaavisessa kahvilassa (oli kyllä hyvää!) ja vielä illalla ranskalaisessa ravintolassa syömässä.  Ravintolan piti olla melko hyvä ravintola ja mitä se ei ehkä kuitenkaan ollut ja lopulta siitä jäi päällimmäiseksi mieleen naurettavan suuret kohokkaat. Sitä on vaikea kuvata näin sanoin, että millaisia ne olivat, mutta jos ajattelee suklaakohokasta lasagnevuoassa saa kuvan siitä mitä tämä paikka ajoi takaa. Luulen, että joku oli heille kertonut, että määrä korvaa laadun ja se oli se heidän juttu. Vientianessa muutenkin elämämme keskittyi hyvin pitkälti ruoan ympärille, törsäsimme rahaa ihaniin aamupaloihin ja kävimmepä vielä eräässä toisessa Ranskalaisessa ravintolassa, jonka nimeä en muista, jossa saimme oikeasti hyvää ruokaa! Sen verran saimme itsestämme syömisen ohella irti, että vuokrasimme pyörät ja kävimme kiertelemässä kaupunkia ja tutustumassa heidän kuuluisimpaan temppeliinsä. Hyvin pian kuitenkin Vientianekin osoittautui paikaksi jossa ei ole oikeasti mitään tehtävää ja siirryimme Vang Viengiin, jossa olemme nyt olleet kaksi päivää.

Nyt kun lomaa on vietetty puolitoista kuukautta, olisimme molemmat aika valmiita palaamaan kotiin tekemään jotain järkevää ja käyttämään aivoja johonkin hyödylliseen, eikä vain siihen, että mitä ruokaa tänään syötäisiin. Vaikka toisaalta on edelleen ihanaa olla täällä ja koko ajan näkee jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt seuraavina päivinä meitä odottaa melonta retki ja tubing (joessa traktorin renkailla kellumista), joten jos sitä taas saa hieman virtaa kun pääsee hieman urheilemaan!       

Ho Chi Minh city (Vietnam) – Phnom Penh – Battambang – Siem Reap – Kratie (Kambodza)

Kirjoitettu 19.7.2011

Saapuessamme Ho Chi Minh cityyn bussimme edessä odotti valtava joukko moottoripyöräkuskeja tarjoamassa palveluitaan, mutta ehkä olemme jotenkin tottuneita tämän maan tapoihin ja pääsimme yllättävän helposti heidän läpi ja karkuun kulman taakse, josta saimme taksin. Hostellimme oli yli buukannut itsensä ja he olisivat halunneet antaa meille eri huoneen kuin minkä olimme varanneet. Tässä kohtaa kuitenkin kaikki tämä rahat pois turisteilta ilman mitään takaisin meininki otti niin paljon päähän, että pyysimme kohteliaasti antamaan meidän varausmaksu takaisin ja että me menisimme muualle ja yhtäkkiä huoneemme olikin vapaa ja kaikki järjestyi. Ho Chi Minhissä emme ehtineet muuta kuin käydä syömässä ja varaamassa bussiliput seuraavalle aamulle kohti Kambodzaa. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että Ho Chi Minh oli jotenkin rauhallisempi ja ehkä kauniimpi kuin Hanoi, mutta voi olla, että mielikuvani on täysin väärä!

Aamulla siis hyppäsimme taas bussiin määränpäänämme Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh. Taaskaan meillä ei ollut varmuutta viisumijärjestelyistä, mutta olimme luottavaisin mielin matkalla ja uskoimme ne rajalta saavamme. Paljastui kuitenkin, että bussiyhtiömme pystyi tekemään meille viisumit matkan aikana, joten kun olimme rajalla, oli viisumimme valmiit ja rajan ylitys äärimmäisen helppoa. Hieman minä säikähdin kun Kambodzan puolella rajatarkastaja halusi minun katsovan jotain laser pyssyn näköistä vempainta. Tämä vempain kuitenkin paljastui täysin vaarattomaksi kuumemittariksi (näin varmistetaan, ettei meidän mukana kulje tauteja, koska kaikkihan sen tietävät, ettei ihminen voi olla sairas ilman kuumetta!). Phon Penhissa meillä ei ollut hostellia varattuna ja kiertelimme muutamassa paikassa kysymässä huonetta, kunnes löysimme meitä miellyttävän Spring Guesthousin, joka paljastui maailman parhaan palvelun hostelliksi!

Phnom Penhissa vietimme kaksi yötä ja yhden päivän. Phnom Penh oli jotenkin karulla tavalla viehättävä, mutta todella likainen kaupunki. Kävimme tutustumassa Tuol Sleng museossa, joka on alun perin ollut koulu, joka muutettiin vankilaksi puna Khmerien ollessa vallassa. Tuo museo oli äärimmäisen pysäyttävä kokemus. Vanki kopeissa oli äärimmäisen vähän tekstejä tai mitään museomaista, vaan ne olivat ikään kuin eilen tyhjennetty vangeistaan. Siellä oli myös kuvia entisistä vangeista ja kuinka heitä oli kidutettu, myös joitain kidutusvälineitä oli vielä nähtävillä, sekä kuolleiden vankien pääkalloja. Tuolta vankilasta selvisi lopulta ainoastaan seitsemän ihmistä elävänä ja yksi heistä oli paikalla museossa kun siellä kävimme. Joskus tulee hetkiä kun ei vain tiedä mitä sanoa tai tehdä ja tuon miehen tapaaminen oli semmoinen, jotain siinä tuli mutistua ja lähdettyä hämillisenä pois. Paljon tuon vierailun jälkeen tuli pohdittua sitä, että miten tuollaisia hirveyksiä pääsee tapahtumaan, ja onko mahdollista, tai miten lähellä on se että se tapahtuu uudestaan. Illalla menimme syömään ihanaan Romdeng ravintolaan, joka johdatti meidät pois synkistä mietteistä. Romdeng on hyväntekeväisyys järjestö Friend’sien ylläpitämä ravintola, joka kouluttaa katulapsista kokkeja ja tarjoilijoita. Söimme ravintolan pihalla, joka oli todella kaunis ja tunnelmallinen ja ruoka oli erinomaista! Tuollainen hyväntekeväisyys on minua varten!

Aamulla lähdimme bussilla kohti Battambangia, jossa vietimme yhden yön. En oikein osaa kuvata tuota paikkaa muuten kuin, että se on pieni kylä, joka tuntuu jotenkin keskeneräiseltä. Siellä olisi ollut joitain nähtävyyksiä, suurimpana niistä bambujuna, mutta me emme nähneet tai tehneet siellä muuta kuin söimme taas hyvin ja jatkoimme matkaa, tällä kertaa kuitenkin matkustusvälineen jokilautta ja kohteena Siem Reap ja Ankorin temppelit! Lautta oli melko pieni eikä siellä juuri ollut mukavuuksia. Me matkustimme suuren osan matkasta lautan katolla ihaillen kauniita jokimaisemia. Lautta pysähteli kelluvissa kylissä ottaen lisää matkustajia kyytiin, tai toimittaen tavaraa kylästä toiseen. Yhdessä kylässä pysähdyimme myös ruoka ja vessa tauolle. Matkalla näimme yhden apinan, paljon lintuja, erilaisia maisemia ja Tonle sap järven, sekä paljon vilkuttavia lapsia, en tiedä mistä se johtuu, mutta kambodzalaiset lapset rakastavat ulkomaalaisia!

Siem Reapiin me sitten jäimmekin jumiin! Ensimmäisenä päivänä ostimme kolmen päivän liput Ankorin temppeli alueelle, ajatuksena koluta temppelit läpi ja jatkaa matkaa kohti Laosta, mutta toisin kävi. Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme pyörät ja menimme katsomaan kaikkein tunnetuimmat nähtävyydet Ankor Watin ja Ankor Thomin. Nuo temppeli alueet, ovat kyllä jotain uskomatonta, ei niitä osaa oikein kuvata, tai toisaalta, ne on juuri sellaisia kuin kuvissa on nähnyt. Päivä oli mielettömän kuuma (niin kuin kaikki päivät Kambodzassa!) ja päivän päättyessä aloin minä olla aika loppu kaikkien portaiden kiipeämisestä ja taas uuden upean kaiverruksen ihmettelemisestä. Illalla kävimme vielä tutustumassa Siem Reapin keskustaan, joka on hurmaava! Siinä on jotain samaa kuin Espanjan turistikaupungeissa, mutta se on paljon pienempi ja jotenkin intiimi. Keskusta on täynnä erilaisia todella hyviä ravintoloita, kauniita rakennuksia ja se kuhisee ihmisiä ja tuk tuk kuskeja ja kalahieronta (kala-allas jonne laitetaan jalat lillumaan, en kokeillut!) paikkoja tarjoamassa palveluitaan, juuri sinulle, juuri parhaaseen hintaan ja minä jotenkin rakastuin. En tiedä oliko ihastumiseni syy, se, että tuossa kaupungissa on jotain tuttua, vai mitä se oli, mutta tähän mennessä nähdyistä paikoista, se oli minun kaupunkini! 

Seuraavana päivänä minä kuitenkin sairastuin vatsatautiin ja vietin pari päivää hotellin sängyssä maaten. Matti kävi noiden päivien aikana valloittamassa joitain mutareittejä, jossain maaseudulla ja tutustumassa silkin tekoon. Nämä kaksi päivää myös luisti meidät meidän juoksu aikataulusta niin, että päätimme lentää Laosilta takaisin Kiinaan. Tämä päätös oli melkoisen vaikea tehdä, koska olisimme halunneet matkustaa mahdollisimman vähällä lentämisellä ja nyt menetämme Yunnainin provinssin kauneudet ja Sichuanin herkulliset ruoat, mutta saamme matkustaa loppu matkan rauhassa kiirehtimättä koko ajan kaupungista toiseen.  Viimein kun minun vatsani suostui pitämään aamupalat sisässä, lähdimme taas jatkamaan Ankorin valloitusta, tällä kertaa menopelinä tuk tuk ja kohteena Kbal Spean.  Kbal Spean on n. 50 km päässä Siem Reapista sijaitseva luonnon puistossa sijaitseva joki, jonka pohjaan on kaiverrettu erilaisia kaiverruksia, ilmeisesti tarkoituksena siunata vesi ennen kuin se laskee kylään. Kävelimme puistossa n tunnin verran ja vihdoin näimme matkan ensimmäisen vesiputouksen! Paluu matkalla kävimme vielä tutustumassa parissa temppelissä ja tuk tukistamme hajosi ketjut. Oli aika hauska seurata kuinka kaikki ihmiset auttoivat kuski raukkaamme hankkimaan varaosia ja korjaamaan tuk tuk taas ajettavaan kuntoon.

 Viimeisenä Ankor päivänä suuntasimme taas fillareilla Ta Prhomille, jossa on tietääkseni kuvattu Indiana Joes ja Tarzan elokuvat ja tuo paikka oli juuri sellainen! Puut olivat ottaneet todella kauniilla tavalla vallan tuolla alueella ja minun mielestäni tämä oli ehdottomasti Ankorin kaunein alue! Jotenkin tuntuu, että vaikka ihmiset osaavat tehdä uskomattoman kauniita asioita, niin luonto tekee aina kaiken kauniimmin. Ta Prhomin jälkeen kävimme vielä Preah Khanin temppelillä, joka oli myös todella kaunis ja luonnon muovaama, mutta tässä vaiheessa olimme nähneet jo niin paljon vanhoja temppeleiden raunioita, että siitä oli todella vaikea lumoutua! Paluu matkalla pääsimme vielä pieneen seikkailuun, kun minun pyörästäni räjähti eturengas. Paikalla oli poliisi, kuka tuli saman tien tarjoamaan apuaan. Vaihtoehtoina oli korjauttaa rengas läheisessä korjaamossa tai tilata tuk tuk viemään minut ja pyörä kaupunkiin, joista valitsimme viimeisen (ja paljon tylsemmän vaihtoehdon). Kun Ankor oli lopulta koluttu kauttaaltaan läpi, päätimme jatkaa matkaa Kratieen. Hyppäsimme aamulla taas bussiin, joka vei meidät Kompong Chamiin, josta vaihdoimme mini bussiin. Minibussi oli tarkoitettu 11 henkilölle, mutta jonka kyydissä oli parhaimmillaan 19 henkilöä ja toki siitä hajosi takaluukku! Jonkun aikaa kuskimme ja paikalliset pohtivat, että miten matkaa jatketaan kun paksissa oli sekä meidän tavaroita, että kaksi matkustajaa ja luukku ei pysynyt kiinni. Lopulta he kuitenkin päätyivät siihen, ettei se ole ongelma ja niin me jatkoimme matkaa luukku auki ja edelleen miehet ja tavarat paksissa. Kyllä tuolla matkalla mietti, että näinköhän sitä ikinä pääsee perille asti! Ainut hyvä asia tuossa kyydissä oli se, että tiet ja auto oli niin surkeassa kunnossa, ettei ihan älytön kaahaaminen ollut mahdollista!

Kratiessa olemme nyt olleet yhden yön ja huomenna lähdemme kohti Laoa. Kratien on todella pieni paikka, eikä täällä oikein ole mitään. Tänään pyöräilimme kuitenkin viereiseen kylään Kampiin katsomaan Mekong joen delfiinejä. Kampissa hyppäsimme jokilaivaan, joka vei meidät kauniille suistoalueelle jossa toden totta oli delfiinejä! Olin ollut ihan varma, että koko delfiini juttu on pelkkää rahastusta ja me emme joen lisäksi tule näkemään mitään, mutta ei, delfiinejä oli tosi paljon! Toki me emme nähneet niistä kuin aina vähän nokkaa ja selkäevää ja pyrstöä kun ne kävi pinnalla haukkaamassa happea, mutta me nähtiin ne! Myös pyöräily matka oli oikein hauska. Koko matkan lapset moikkailivat ja vilkuttelivat ja tulipa jotkut lyömään ylävitosiakin! Täällä on joutunut myös törmäämään Kambodzan surulliseen puoleen, malariaan. Kaupungin keskustassa on mitä ilmeisimmin malaria klinikka, joka on käytännössä katos jossa on sänkyjä jossa sairaat lapset makaavat tippapulloihin kiinnitettyinä. Tuo näky oli jotain niin surullista, että vaikka koko matkan sitä on ollut hyvin tietoinen omasta etuoikeutetusta elämästään, niin nyt ero näiden ihmisten elämien kanssa tuntuu taas jotenkin liian suurelta. Joka päivä täällä tulee pohdittua, että mitä olisi se mitä me voitaisiin tehdä, että elämä olisi jotenkin tasapuolisempaa, ehkä sitä tulee joskus palattua tekemään vapaaehtoistyötä, ehkä jotain muuta, aika näyttää.

Guilin – Nanning – Hanoi – Halong Bay – Hue – Hoi An

Guilinissa meillä oli odotukset korkealla, jo matkalla oli näkynyt kauniita karsti piikkejä ja olimme kuulleet Gulinista paljon hyvää. Ensimmäisenä päivänä päätimme ottaa rennosti ja lepäillä bussissa nukutun yön jälkeen. Kävimme kiertelemässä kaupunkia ja en ehkä ihan ymmärrä mistä tuo maine Kiinan yhtenä kauneimmista kaupungeista tulee. Kävimme kiipeämässä norsu vuorelle (jonne sisään pääsymaksu oli törkeän kallis!) ja katsomassa kaksois- bagodia. Illan kohokohtana oli kahluu yli Li joen. Seuraavana päivänä lähdimme pyöräretkelle kohti Reed flute luolia. Luolat olivat kauniit, mutta niistä oli mahdoton nauttia valtavan turisti paljouden takia. Luolissa täytyi kulkea ryhmän mukana, koska oppaat sytyttivät luolaan valoja sitä mukaan kuin ryhmä liikkui. Opastus oli kiinaksi ja kun emme siitä mitään ymmärtäneet, ei siitäkään ollut meille iloa. Luolien jälkeen jatkoimme matkaamme maaseudulle katselemaan riisipeltoja ja upeita karsti piikkejä ja tuo olikin Gulinin parasta antia! Maaseutu oli kuvan kaunista ja siellä sai pyöräillä rauhassa! Seuraavana päivänä olimme jo valmiita jatkamaan matkaamme kohti Nanningia, mistä pääsemme jatkamaan matkaa Vietnamiin. Guilinista minulle jäi olo, että se oli liian turistoitunut ja liian vähän kiinamainen. Siellä kiinalaiset puhuvat liian hyvää englantia ja siellä on liikaa kaiken maailman teelle kutsujia (kenen tarkoitus on vain viedä sinun rahat).

Nanningiin menimme bussilla ja yllätykseksemme Nanningin bussiasemalla meitä palveli nainen sujuvalla englannin kielellä ja saimme liput Hanoihin jo heti seuraavalle aamulle. Bussiasemalta lähdimme taksilla kohti keskustaa ja hostelliamme. Menimme tuon matkan taksilla ja en ole kyllä aikoihin pelännyt niin kuin tuolla matkalla pelkäsin! Kuskimme kaahasi kuin hullu, välillä pyöräteillä, välillä ajoteillä ohittaen oikealta ja vasemmalta, mihin ikinä vain nokan sai tungettua! Ensimmäistä kertaa aloin miettimään oliko sittenkään viisasta lähteä tälle reissulle. Pääsimme kuitenkin hengissä perille ja kuski oli kyllä todella ystävällinen, mutta ehkä hän vain ei osannut ajaa autoa, hänen taksiluvassaankin oli naisen kuva (kuski oli siis mies). Nanningia emme sen enempää ehtineet nähdä, kävimme vain illalla syömässä ja aamulla hyppäsimmekin jo Vietnamin bussiin.

Bussimatka Hanoihin oli oikein mieluisa. Meillä ei ollut mitään hajua miten rajamuodollisuudet tuolla tulee sujumaan, emmekä olleet Suomesta lähdön jälkeen tarkistaneet Vietnamin viisumi määräyksiä, joten olimme aikalailla soitellen sodassa. Juuri ennen rajalle pääsemistä tarjosi bussiyhtiö meille lounaan, me vain emme tuossa vaiheessa valitettavasti olleet nälkäisiä, mutta ihan kunnon pöperöltä se vaikutti, melko hyvää palvelua sanoisin! Rajalla meidän piti vaihtaa bussia ja meitä kyydittiin sellaisilla golfkärryjä muistuttavilla autoilla Kiinasta Vietnamiin. Me tyhmät yritimme jonottaa siellä passin tarkistukseen ja kun olimme tulleet useamman ihmisen ohittamiksi, tajusimme, että ryysiminen vain on paikan tapa. Saimme leimat passeihin melko nopeasti ja luvan olla maassa kaksi viikkoa, juuri niin kuin olimme toivoneet! Vietnamissa hyppäsimme taas bussiin, joka oli kyllä kiinalaista kaveriaan huomattavasti huonommassa kunnossa. Maisemat rajalta Hanoihin olivat uskomattoman kauniit! Tuntuu, että Vietnamissa vihreys on monta kertaa vihreämpää kuin missään missä olen aiemmin käynyt ja kaikkialla kasvaa hedelmiä ja riisiä ja kaikki vain on kaunista!

Hanoihin saavuttuamme olimme aika puulla päähän lyötyjä siitä mopojen ja tööttäysten paljoudesta, mikä siellä oli! Siellä ei myöskään voinut kulkea metriäkään ilman, että joku tulee tarjoamaan mopo tai taksi kyytiä. Hostellimme työntekijät tulivat auttamaan meidät tien yli kun saavuimme kadun toiselle puolelle taksilla, tiedän kuulostaa naurettavalta, mutta luulen, että ilman heitä seisoisimme vieläkin tuolla kadulla ihmettelemässä miten se ylitetään! Hanoissa kävimme tutustumassa vankilamuseoon, joka oli mielenkiintoinen. Muuten kiertelimme kaupunkia ja opettelimme kulkemaan tuolla liikenne kaaoksessa, johon tuli tolkku kun sitä hetken seuraili. Söimme patonkia ja joimme hyvää kahvia (tätä olin odottanut)! Hyvin pian tuli kuitenkin selväksi, ettei Hanoikaan ole meidän kaupunkimme ja varasimme retken Halong Bayhin.

Lähdimme Halong Bayhin kahdeksi yöksi. Ensimmäisen yön vietimme pienellä risteily aluksella (kun varasimme matkaa, en voinut olla nauramatta ääneen millaisia porhoja meistä on tullut!). Laivassamme oli meidän lisäksi joukko tanskalaisia, brittejä ja eräs parsikunta, kaikki todella mukavia tyyppejä! Ohjelmaamme kuului vierailu Oh my Good- luolalla, joka muistutti kovasti Reed flute – luolia, mutta oli kokemuksena paljon mukavampi. Tämän jälkeen oli vuorossa melontaa karstipiikkien lomassa, tämä meidän täytyi kuitenkin jättää väliin, kun minulla alkoi nousta kuume ja aloin olla aika huonossa kunnossa. Tuon illan sairastinkin sitten hytissä, muiden laulaessa karaokea ja juhliessa. Kuume nousi lopulta todella korkeaksi ja hieman ehdin jo miettiä miten loppu reissun käy, mutta se oli jotain ihmeellistä tautia ja oli aamuun mennessä ohi! Seuraavana päivänä purjehdimme Cat Ba saarelle, jossa patikoimme 250metrin korkeuteen katselemaan maisemia. Tuo patikointi oli todella hauskaa ja polut siellä olivat aivan kauheassa kunnossa, joten olimme kaikki aivan mutaisia ja koska reitti oli paikoittain melko haastava tuli lopulta sellainen itsensä ylittänyt olo! Cat Ba saarelta menimme pikku veneillä Apina saarelle, jossa meillä oli bungalow majoitus. Kävimme vielä tuon päivän aikana retkellä katsomassa apinoita ja uimassa hieman tyynemmällä lahdella, omalla rannallamme myrskysi niin ettei uimaan uskaltanut mennä. Maisemat olivat tuolla myös henkeä salpaavat ja silloin tuntui, että tämän takia tälle reissulle lähdettiin, että voisi kokea jotain noin mieletöntä! Seuraavana päivänä purjehdimmekin takaisin Halong Bayhin ja sieltä bussilla Hanoihin, josta jatkoimme suoraan matkaa kohti Hoi Ania.

Bussimme oli makuubussi, joka ei myöskään ollut aivan yhtä mukava kuin kiinalainen veljensä, mutta kyllä siellä nukkui ja matka taittui kohtuullisen mukavasti. Pysähdyimme illalla, jonnekin rähjäiseen tienvarsi kuppilaan, jossa söimme iltapalaksi todella maukkaita nuudeleita muutamalla kymmenellä sentillä. Seuraavana päivänä olimme aamupäivällä Huessa, jossa bussi pysähtyi neljän tunnin ajan. Kävimme kävelemässä kaupungilla ja syömässä eräässä melko mukavassa italialais- ravintolassa. Hue vaikutti melko rauhalliselta ja todella viihtyisältä kaupungilta ja ehdin jo miettiä, että oliko virhe ohittaa se näin pian. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja illalla saavuimme Hoi Aniin, joka vaikutti ensi silmäykseltä hyvin samanlaiselta kuin Hue.

Nyt olemme olleet Hoi Anissa kaksi yötä ja huomen illalla meidän täytyy jatkaa matkaa. Olemme nauttineet kaupungin rauhallisuudesta ja oi niin hyvästä ruuasta! Eilen makoilimme rannalla palmun varjossa ja kävimme uimassa. Tänään olimme niin laiskoja, että rannan sijaan jäimme hotellin uima- altaalle (Kyllä meillä on hotelli jossa on uima-allas! Tällaista voi olla budjetti matkailu Vietnamissa!) loikomaan ja kävimme kiertelemässä vanhassa kaupungissa. Ruoka täällä on ollut poikkeuksetta herkullista ja se on todella edullista, myös kasvissyöjälle Vietnam on huomattavasti helpompi kohde kuin Kiina. Mielelläni jäisin tänne vielä viikoksi lillumaan, mutta koska viisumitta emme saa Vietnamissa kahta viikkoa kauempaa olla lähdemme huomenna kohti Ho Chi Min cityä ja sieltä kohti Kambodzan rajaa.