Vang Vien – Vientiane - Peking

Kirjoitettu 11.8.2011

Vang Vien osoittautui jollain tapaa matkamme erikoisimmaksi paikaksi.
Kaupunki on keskellä aivan uskomattoman kaunista vuoristoseutua ja
kaupungin läpi virtaa Mekong ja sitä ympäröi kauniit riisipellot. Vang
Vien itse on hyvin turistoitunut ja ei sen takia mitenkään erityisen
kaunis kaupunki. Kaupunki koostuu käytännössä kokonaan hostelleista ja
ravintoloista. Ravintoloiden erikoisuutena on, että suurin osa niistä
näyttää Frendejä nonstoppina, turistien löhötessä tyynyillä ja
patjoilla päällystetyissä looseissa (yleensä potien krapulaa). Mekin
tähän Frendien katselu kulttuuriin päästiin ensimmäisen päivän
ihmettelyn jälkeen hyvin kiinni, jopa niin hyvin, että viimeisinä
päivinä valitsimme ravintolan sen mukaan, että mitä tuotantokautta he
näyttävät, kun ei samoja jaksoja jaksanut uudestaan tuijottaa.
Kaupungin ravintoloita yhdisti myös samanlainen ruokalista, joka
sisälsi aivan kaikkea patongeista nuudeleihin ja pitsoista Laabeihin
(Laolainen lihaherkku) ja kun aivan kaikkea sai, ei ruoka yleensä
ollut kovin kummoista. Sen verran kelpo pöperöä kuitenkin, että kun
syömisen yhdisti makoiluun Frendien kanssa, niin kyllä siinä muutaman
kilon sai kerättyä (sen lisäksi, että ajatuksen juoksu sen kuin tuntuu
hidastuvan). Kolmantena kummallisuutena joissain ravintoloissa oli,
että juomalista saattoi alkaa tarjolla olevien huumeiden luettelolla
ja aivan kaikkea oli tarjolla. Tuntui, että Vang Vienin suosio
perustuikin halpaan alkoholiin, huumeisiin ja kaljakelluntaan.

Me siis vietimme aikaamme Vang Vienissä Frendejä katsellen ja
odotellen, että sade lakkaisi. Jossain kohtaa me kuitenkin tajusimme,
että odottamalla sateen loppumista, me saatetaan odottaa sitä vielä
ensi kuussakin, joten aloimme toimia sateesta huolimatta ja varasimme
meille kanoottiretken. Lähdimme retkelle yhden turistin ja yhden
oppaan kanssa. Retkemme sisälsi muutaman pikku kosken, sekä yhden
luola vierailun. Kanootteina meillä oli kolmen hengen
"ponttoonikajakit", joissa jalat jäävät näkyviin. Istuma-asennosta
johtuen kajakit olivat melko kiikkeriä, mutta toisaalta kaatuessa
niiden alle ei voi jäädä. Retki oli todella hauska ja maisemat
uskomattomia! Koskien lisäksi, oli valtavan hauskaa vierailla tuossa
yhdessä luolassa, jonne päästiin sisään uimalla vastavirtaan. Sen
verran paljon virtaa luolan suuaukolla oli, että ihan oikeasti piti
laittaa kaikki voimat peliin päästäkseen sisään ja silti taisi
oppaamme kiskoa minut loppu matkan kädestä. Melonta retken lisäksi
kävimme kävellen tutustumassa erääseen toiseen lähiseudun luolaan. Tuo
luola ei nähtävyytenä kovin kummoinen ollut, mutta jälleen kerran
parasta oli sitä ympäröivät maisemat, karstivuoret ja sininen vesi.

Vang Vienistä jatkoimme matkaa, tai oikeammin palasimme takaisin
Vientianeen, tällä kertaa emme kuitenkaan tyytyneet bussissa
köröttelyyn, vaan varasimme melontaretken, joka piti myös sisällään
"vaijeri liitoa". Lähdimme aamulla Vang Vienistä autolla kohti
melontareitin alkua. Itse melonta matka oli yhteensä reilu kymmenen
kilometriä ja se piti sisällään kolme koskea, joita opas kuvasi niin,
että kaikki tulevat kaatumaan (joka on kuulemma hauskinta melonnassa).
Menopeleinä meillä oli taas nuo kummalliset ponttoonikajakit ja
varusteina kypärät ja kelluntaliivit. Ensimmäinen koski meitä jo
höykytti aikalailla, mutta selvisimme siitä kuitenkin kaatumatta,
mutta toinen koski oli jo mahdoton meidän taidoille ja me kaaduimme.
Tämä oli elämäni ensimmäinen kerta kun kaadun meloessa ja tunne oli
aika kummallinen. Ensimmäisenä tuli säikähdys, että missä Matti on,
että, onko se jäänyt sittenkin jumiin kajakin alle? (Ei onneksi.)
Sitten kun tuosta säikähdyksestä selvisi, tuli ymmärrys, että nyt
täytyy vaan koettaa pitää niin lujaa kiinni kajakista ja melasta kuin
pystyy ja saada jalat mahdollisimman lähelle pintaa. Kun pahin
koskivaihe oli ohi, auttoi toinen oppaista minut takaisin kajakkiimme
ja pääsin noukkimaan Matin takaisin kyytiin ja jatkoimme matkaa.
Kolmas koski odottikin meitä heti nurkan takana ja eipä sitäkään
tarvinnut montaa metriä laskea kun jo keikkasimme! Tällä kertaa minä
olin se kenen ote kajakista heltisi ja pääsin kellumaan melani varassa
koskea alas, kunnes taas oppaamme tuli ja noukki minut oman kajakkinsa
kyytiin. Tämän jälkeen oli onneksi vuorossa lounastauko, koska voimat
olivat aivan poikki tuosta veden kanssa kamppailusta! Outoa kuinka se
vie puhdin aivan kokonaan, vaikka ajallisesti nuo kamppailut vedessä
olivat hyvin lyhyitä.

Lounaana meillä oli grillivartaita ja paistettua riisiä banaanin
lehdessä, kyllä maistui ruoka hyvältä! Lounaan jälkeen, oli vuorossa
kaapeli liitoa (zip line). Kiipesimme parikymmentä minuuttia ylös
mäkeä (aivan järkyttävän rankkaa keskipäivän kuumudessa), jonka päältä
liitoreitti alkoi. Reitti koostui (muistaakseni) yhteensä kymmenestä
liitopätkästä ja viidestä erilaisesta sillasta. Meille puettiin
kiipeilyvaljaat päälle ja opetettiin kuinka meidän tulee radalla
kulkea, että se on turvallista. Saimme myös bambukepit jarruiksi.
Ensimmäisellä liito pätkällä minä lähdin pyörimään ja tästä
säikähtäneenä aloin jarruttaa liikaa, enkä selvinnyt seuraavalle
tasanteelle, vaan oppaamme joutui pelastamaan minut killumasta
keskeltä kaapelia. (Kyllä hävetti!) Tästä sisuuntuneena, päätin, että
seuraavalla pätkällä menen täysiä, kävi miten kävi ja niin se alkoi
sujumaan! Tuo kaapeliliito on yksi hauskimmista ja oudoimmista
jutuista joita olen koskaan tehnyt, mutta jos ikinä missään saat
siihen mahdollisuuden, niin suosittelen! Liidettyämme alas, oli aika
jatkaa melontaa. Hieman jalat tutisten nousimme kanoottimme selkään,
mutta loppu matka olikin vain rauhallista jokea ja pääsimme kuivin
nahoin loppuun saakka. Tämän jälkeen meidät tultiin hakemaan
pikkubussilla, jolla jatkoimme matkaa Vientianeen. Ehdottomasti
reissumme hauskin päivä!

Vientianessa nautimme jälleen hyvästä ruoasta ja yritimme hieman tehdä
tuliaisostoksia (huonolla menestyksellä). Yhtenä päivänä vuokrasimme
taas pyörät ja fillaroimme n. 25km matkan Buddha puistoon. Buddha
puisto oli aika hauska ja kompakti nähtävyys, jonka viehätystä kyllä
hieman verotti aivan valtava kuumuus! Puisto oli kummallinen kokoelma
erilaisia ja erikokoisia Buddha patsaita ja osa niistä melkoisen
vaikuttavia. Itse reitti sinne kulki Mekongin vartta ja melkein koko
ajan pystyi katselemaan vastarannalla näkyvää Thaimaata. Yhtenä
päivänä kävimme myös hemmottelemassa itseämme perinteisellä
laolaisella kokovartalo hieronnalla ja minä kävin kampaajalla. Kävimme
myös tutustumassa COPE:n, joka kertoi Laosin räjähtämättömien pommien
aiheuttamista ongelmista. Katsoimme COPE:ssa tunnin mittaisen
dokumentin, kuinka eräs australialainen mies kouluttaa laolaisia
pommin purkajia. Katsoimme myös erään lyhyemmän dokumentin perheestä,
joka menetti poikansa räjähtämättömän pommin takia (ja koska
sairaalasta oli loppunut happi ja veri). Pääsimme myös kokeilemaan
miltä tuntuu kävellä jalkaproteesin kanssa ja tutustuimme hieman
täkäläiseen kuntoutukseen. Taas jäi paljon ajattelemisen aihetta,
varsinkin kun Laos ei varsinaisesti edes ollut mukana sodassa kun
pommit tänne tiputettiin, vaan Amerikka vain halusi tuhota
Vietnamilaisten huoltoreitit ja sen takia Laosille tiputettiin 7
vuoden ajan, joka 8 minuutti pommeja. (COPE:N mukaan, jos muistan
oikein.)

Eilen me sitten lensimme Vientianesta Kunmingiin (Kiinaan), josta
jatkoimme lentäen Pekingiin ja nyt me olemme täällä! Hieman meillä oli
kommelluksia matkalla, mutta kerron niistä ensi kerralla. Enää on
jäljellä nämä viimeiset päivät täällä ja maanantaina palaamme kotiin.
Tuntuu oudolta ajatus siitä, että lennämme eri lennoilla, kun on
viettänyt kaksi kuukautta koko ajan toisen kanssa, mutta
päällimmäisenä on vain ajatus ruisleivästä ja siitä ettei enää
tarvitse koko ajan pakata ja purkaa! Myös hieman kummallisia asioita
on alkanut olemaan ikävä, kuten suomalaista liikenne kulttuuria ja
turvavöitä, pyöräilykypärää ja viileämpiä ilmoja.

Don Det – Pakse – Paksong – Pakse – Vientiane – Vang Vieng (Laos)

Rajanylitys Laoon oli helpoista helpoin. Maksoimme viisumimme taas bussintyöntekijälle ja annoimme muutaman dollarin ylimääräistä annettavaksi niin Kambodzan kuin Laonkin tulli miehille ja muuten vain istuimme bussissa ja ylitimme rajan.  Kukaan ei tullut tarkistamaan passejamme, tai mitään muutakaan, me vain köröttelimme uuteen maahan. Ensimmäinen kohteemme Laolla oli 4000 saaren alue ja siellä Don Det. Don Det on pienen pieni saari, jossa ei ole päällystettyjä teitä, eikä autoja ja siellä ei ole mitään tekemistä, ei yhtään mitään! Me vietimme siellä yhden päivän ja kaksi yötä kävellen ympäri Don Detiä ja naapuri saarta Don Khonia ja ihastelimme kauniita riisipeltoja ja pihoilla olevia eläimiä. Kävimmepä me yhden vesiputouksen kauneuttakin katselemassa.

Don Detistä jatkoimme matkaa Pakseen. Pakse on jo paljon enemmän kaupunki, vaikka melko pieni paikka sekin. Ensimmäisen päivän vietimme Paksessa tutustuen kaupunkiin ja nauttien siitä, että olimme ensimmäistä kertaa Siem Reapin jälkeen taas jossain kaupungissa, jossa sentään voi tehdä jotain, tai on mahdollisuus vaikka hyvään ruokaan. Toisena Paksen aamuna, huomasimme kuitenkin kaipaavamme jo jotain säpinää ja päätimme pakata pikkurepun matkaan ja vuokrata moottoripyörän ja lähdimme retkelle naapuri kylään Paksongiin. Pakson on vuoristossa oleva kylä, joka on riittävän ylhäällä, että ilma siellä on viileää! Oli jotenkin hämmentävää saapua hotellillemme jota ympäröi mäntymetsä ja ilma oli todellakin niin viileää, että piti laittaa pitkähihainen päälle!

Paksongin kylä itsessään on n.1km pituinen katu ja siinä se. Olimme lukeneet Lounarista, että siellä on yksi Wi Fi kahvila, josta saa myös hyviä vinkkejä mitä tehdä Paksonissa ja niin me suunnistimme sinne. Kahvilaa pyöritti Hollannista lähtöisin oleva mies kuka kutsuu itseään Coffeeksi. Hän kertoi meille pitävänsä ”kahvi kierroksia” ja että tänään on illalla vielä yksi jos haluamme osallistua. Niin me sitten nautimme hänen kahvilassaan maailman kalleinta kahvia Kopi Louvakia (tai jotain sinne päin), joka on tehty syöttämällä kahvipavut sivettikissoille, jotka sitten kakkaavat ne ja siitä sitten paahdetaan tätä herkkusuiden juomaa ja kyllä se oli hyvää! En todellakaan mene takuuseen siitä oliko kahvin maku oikeasti niin hyvä kuin miltä se maistui, vai johtuiko kaikki siitä tiedosta, että tämä oli erityisen hyvää kahvia, mutta yhtä kaikki, todella hyvää! Kahvi kierroksella kävelimme kahvilan takana oleville kahviviljelmille ja opimme melkeinpä kaiken siitä miten aloittaa kahvi bisnes, miten kasvattaa herkullista kahvia, mikä tekee kahvista toista parempaa ja kuinka se pitäisi valmistaa ja mitä mieltä paikallinen reilun kaupan viljelijä on itse reilusta kaupasta. Kierroksen lopussa saimme vielä maistaa juuri paahdettua kahvia, sekä kutsun tulla aamulla maistelemaan, miten maku on muuttunut yön aikana kun kahvi on saanut hieman levätä.

Seuraavana aamuna kahvien jälkeen starttasimme moottoripyörämme palataksemme Pakseen. Matkalla kävimme katsomassa yhden vesiputouksen. Ilma oli melko sateinen, joten jätimme uimisen väliin, vaikka paikka oli kuin tehty sitä varten.  Hieman tuli matkaan myös jännitystä kun vesiputoukselle johtava hiekkatie alkoi olla aikamoista mutavelliä, että missä kunnossa sitä päästään takaisin, mutta lopulta selvisimme pelkillä likaisilla kengillä. Pakseen päästyämme päätimme, että ehkä sekin kaupunki on nähty ja on aika siirtyä eteenpäin ja ostimme liput seuraavalle illalle yöbussiin kohti Vientianea.

Vientianesta olimme varanneet minun synttäreiden kunniaksi hieman paremman hotellin ensimmäiseksi yöksi. Niin me sitten makoilimme altaalla ja kävimme synttärikahveilla Skandinaavisessa kahvilassa (oli kyllä hyvää!) ja vielä illalla ranskalaisessa ravintolassa syömässä.  Ravintolan piti olla melko hyvä ravintola ja mitä se ei ehkä kuitenkaan ollut ja lopulta siitä jäi päällimmäiseksi mieleen naurettavan suuret kohokkaat. Sitä on vaikea kuvata näin sanoin, että millaisia ne olivat, mutta jos ajattelee suklaakohokasta lasagnevuoassa saa kuvan siitä mitä tämä paikka ajoi takaa. Luulen, että joku oli heille kertonut, että määrä korvaa laadun ja se oli se heidän juttu. Vientianessa muutenkin elämämme keskittyi hyvin pitkälti ruoan ympärille, törsäsimme rahaa ihaniin aamupaloihin ja kävimmepä vielä eräässä toisessa Ranskalaisessa ravintolassa, jonka nimeä en muista, jossa saimme oikeasti hyvää ruokaa! Sen verran saimme itsestämme syömisen ohella irti, että vuokrasimme pyörät ja kävimme kiertelemässä kaupunkia ja tutustumassa heidän kuuluisimpaan temppeliinsä. Hyvin pian kuitenkin Vientianekin osoittautui paikaksi jossa ei ole oikeasti mitään tehtävää ja siirryimme Vang Viengiin, jossa olemme nyt olleet kaksi päivää.

Nyt kun lomaa on vietetty puolitoista kuukautta, olisimme molemmat aika valmiita palaamaan kotiin tekemään jotain järkevää ja käyttämään aivoja johonkin hyödylliseen, eikä vain siihen, että mitä ruokaa tänään syötäisiin. Vaikka toisaalta on edelleen ihanaa olla täällä ja koko ajan näkee jotain uutta ja ihmeellistä. Nyt seuraavina päivinä meitä odottaa melonta retki ja tubing (joessa traktorin renkailla kellumista), joten jos sitä taas saa hieman virtaa kun pääsee hieman urheilemaan!       

Ho Chi Minh city (Vietnam) – Phnom Penh – Battambang – Siem Reap – Kratie (Kambodza)

Kirjoitettu 19.7.2011

Saapuessamme Ho Chi Minh cityyn bussimme edessä odotti valtava joukko moottoripyöräkuskeja tarjoamassa palveluitaan, mutta ehkä olemme jotenkin tottuneita tämän maan tapoihin ja pääsimme yllättävän helposti heidän läpi ja karkuun kulman taakse, josta saimme taksin. Hostellimme oli yli buukannut itsensä ja he olisivat halunneet antaa meille eri huoneen kuin minkä olimme varanneet. Tässä kohtaa kuitenkin kaikki tämä rahat pois turisteilta ilman mitään takaisin meininki otti niin paljon päähän, että pyysimme kohteliaasti antamaan meidän varausmaksu takaisin ja että me menisimme muualle ja yhtäkkiä huoneemme olikin vapaa ja kaikki järjestyi. Ho Chi Minhissä emme ehtineet muuta kuin käydä syömässä ja varaamassa bussiliput seuraavalle aamulle kohti Kambodzaa. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että Ho Chi Minh oli jotenkin rauhallisempi ja ehkä kauniimpi kuin Hanoi, mutta voi olla, että mielikuvani on täysin väärä!

Aamulla siis hyppäsimme taas bussiin määränpäänämme Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh. Taaskaan meillä ei ollut varmuutta viisumijärjestelyistä, mutta olimme luottavaisin mielin matkalla ja uskoimme ne rajalta saavamme. Paljastui kuitenkin, että bussiyhtiömme pystyi tekemään meille viisumit matkan aikana, joten kun olimme rajalla, oli viisumimme valmiit ja rajan ylitys äärimmäisen helppoa. Hieman minä säikähdin kun Kambodzan puolella rajatarkastaja halusi minun katsovan jotain laser pyssyn näköistä vempainta. Tämä vempain kuitenkin paljastui täysin vaarattomaksi kuumemittariksi (näin varmistetaan, ettei meidän mukana kulje tauteja, koska kaikkihan sen tietävät, ettei ihminen voi olla sairas ilman kuumetta!). Phon Penhissa meillä ei ollut hostellia varattuna ja kiertelimme muutamassa paikassa kysymässä huonetta, kunnes löysimme meitä miellyttävän Spring Guesthousin, joka paljastui maailman parhaan palvelun hostelliksi!

Phnom Penhissa vietimme kaksi yötä ja yhden päivän. Phnom Penh oli jotenkin karulla tavalla viehättävä, mutta todella likainen kaupunki. Kävimme tutustumassa Tuol Sleng museossa, joka on alun perin ollut koulu, joka muutettiin vankilaksi puna Khmerien ollessa vallassa. Tuo museo oli äärimmäisen pysäyttävä kokemus. Vanki kopeissa oli äärimmäisen vähän tekstejä tai mitään museomaista, vaan ne olivat ikään kuin eilen tyhjennetty vangeistaan. Siellä oli myös kuvia entisistä vangeista ja kuinka heitä oli kidutettu, myös joitain kidutusvälineitä oli vielä nähtävillä, sekä kuolleiden vankien pääkalloja. Tuolta vankilasta selvisi lopulta ainoastaan seitsemän ihmistä elävänä ja yksi heistä oli paikalla museossa kun siellä kävimme. Joskus tulee hetkiä kun ei vain tiedä mitä sanoa tai tehdä ja tuon miehen tapaaminen oli semmoinen, jotain siinä tuli mutistua ja lähdettyä hämillisenä pois. Paljon tuon vierailun jälkeen tuli pohdittua sitä, että miten tuollaisia hirveyksiä pääsee tapahtumaan, ja onko mahdollista, tai miten lähellä on se että se tapahtuu uudestaan. Illalla menimme syömään ihanaan Romdeng ravintolaan, joka johdatti meidät pois synkistä mietteistä. Romdeng on hyväntekeväisyys järjestö Friend’sien ylläpitämä ravintola, joka kouluttaa katulapsista kokkeja ja tarjoilijoita. Söimme ravintolan pihalla, joka oli todella kaunis ja tunnelmallinen ja ruoka oli erinomaista! Tuollainen hyväntekeväisyys on minua varten!

Aamulla lähdimme bussilla kohti Battambangia, jossa vietimme yhden yön. En oikein osaa kuvata tuota paikkaa muuten kuin, että se on pieni kylä, joka tuntuu jotenkin keskeneräiseltä. Siellä olisi ollut joitain nähtävyyksiä, suurimpana niistä bambujuna, mutta me emme nähneet tai tehneet siellä muuta kuin söimme taas hyvin ja jatkoimme matkaa, tällä kertaa kuitenkin matkustusvälineen jokilautta ja kohteena Siem Reap ja Ankorin temppelit! Lautta oli melko pieni eikä siellä juuri ollut mukavuuksia. Me matkustimme suuren osan matkasta lautan katolla ihaillen kauniita jokimaisemia. Lautta pysähteli kelluvissa kylissä ottaen lisää matkustajia kyytiin, tai toimittaen tavaraa kylästä toiseen. Yhdessä kylässä pysähdyimme myös ruoka ja vessa tauolle. Matkalla näimme yhden apinan, paljon lintuja, erilaisia maisemia ja Tonle sap järven, sekä paljon vilkuttavia lapsia, en tiedä mistä se johtuu, mutta kambodzalaiset lapset rakastavat ulkomaalaisia!

Siem Reapiin me sitten jäimmekin jumiin! Ensimmäisenä päivänä ostimme kolmen päivän liput Ankorin temppeli alueelle, ajatuksena koluta temppelit läpi ja jatkaa matkaa kohti Laosta, mutta toisin kävi. Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme pyörät ja menimme katsomaan kaikkein tunnetuimmat nähtävyydet Ankor Watin ja Ankor Thomin. Nuo temppeli alueet, ovat kyllä jotain uskomatonta, ei niitä osaa oikein kuvata, tai toisaalta, ne on juuri sellaisia kuin kuvissa on nähnyt. Päivä oli mielettömän kuuma (niin kuin kaikki päivät Kambodzassa!) ja päivän päättyessä aloin minä olla aika loppu kaikkien portaiden kiipeämisestä ja taas uuden upean kaiverruksen ihmettelemisestä. Illalla kävimme vielä tutustumassa Siem Reapin keskustaan, joka on hurmaava! Siinä on jotain samaa kuin Espanjan turistikaupungeissa, mutta se on paljon pienempi ja jotenkin intiimi. Keskusta on täynnä erilaisia todella hyviä ravintoloita, kauniita rakennuksia ja se kuhisee ihmisiä ja tuk tuk kuskeja ja kalahieronta (kala-allas jonne laitetaan jalat lillumaan, en kokeillut!) paikkoja tarjoamassa palveluitaan, juuri sinulle, juuri parhaaseen hintaan ja minä jotenkin rakastuin. En tiedä oliko ihastumiseni syy, se, että tuossa kaupungissa on jotain tuttua, vai mitä se oli, mutta tähän mennessä nähdyistä paikoista, se oli minun kaupunkini! 

Seuraavana päivänä minä kuitenkin sairastuin vatsatautiin ja vietin pari päivää hotellin sängyssä maaten. Matti kävi noiden päivien aikana valloittamassa joitain mutareittejä, jossain maaseudulla ja tutustumassa silkin tekoon. Nämä kaksi päivää myös luisti meidät meidän juoksu aikataulusta niin, että päätimme lentää Laosilta takaisin Kiinaan. Tämä päätös oli melkoisen vaikea tehdä, koska olisimme halunneet matkustaa mahdollisimman vähällä lentämisellä ja nyt menetämme Yunnainin provinssin kauneudet ja Sichuanin herkulliset ruoat, mutta saamme matkustaa loppu matkan rauhassa kiirehtimättä koko ajan kaupungista toiseen.  Viimein kun minun vatsani suostui pitämään aamupalat sisässä, lähdimme taas jatkamaan Ankorin valloitusta, tällä kertaa menopelinä tuk tuk ja kohteena Kbal Spean.  Kbal Spean on n. 50 km päässä Siem Reapista sijaitseva luonnon puistossa sijaitseva joki, jonka pohjaan on kaiverrettu erilaisia kaiverruksia, ilmeisesti tarkoituksena siunata vesi ennen kuin se laskee kylään. Kävelimme puistossa n tunnin verran ja vihdoin näimme matkan ensimmäisen vesiputouksen! Paluu matkalla kävimme vielä tutustumassa parissa temppelissä ja tuk tukistamme hajosi ketjut. Oli aika hauska seurata kuinka kaikki ihmiset auttoivat kuski raukkaamme hankkimaan varaosia ja korjaamaan tuk tuk taas ajettavaan kuntoon.

 Viimeisenä Ankor päivänä suuntasimme taas fillareilla Ta Prhomille, jossa on tietääkseni kuvattu Indiana Joes ja Tarzan elokuvat ja tuo paikka oli juuri sellainen! Puut olivat ottaneet todella kauniilla tavalla vallan tuolla alueella ja minun mielestäni tämä oli ehdottomasti Ankorin kaunein alue! Jotenkin tuntuu, että vaikka ihmiset osaavat tehdä uskomattoman kauniita asioita, niin luonto tekee aina kaiken kauniimmin. Ta Prhomin jälkeen kävimme vielä Preah Khanin temppelillä, joka oli myös todella kaunis ja luonnon muovaama, mutta tässä vaiheessa olimme nähneet jo niin paljon vanhoja temppeleiden raunioita, että siitä oli todella vaikea lumoutua! Paluu matkalla pääsimme vielä pieneen seikkailuun, kun minun pyörästäni räjähti eturengas. Paikalla oli poliisi, kuka tuli saman tien tarjoamaan apuaan. Vaihtoehtoina oli korjauttaa rengas läheisessä korjaamossa tai tilata tuk tuk viemään minut ja pyörä kaupunkiin, joista valitsimme viimeisen (ja paljon tylsemmän vaihtoehdon). Kun Ankor oli lopulta koluttu kauttaaltaan läpi, päätimme jatkaa matkaa Kratieen. Hyppäsimme aamulla taas bussiin, joka vei meidät Kompong Chamiin, josta vaihdoimme mini bussiin. Minibussi oli tarkoitettu 11 henkilölle, mutta jonka kyydissä oli parhaimmillaan 19 henkilöä ja toki siitä hajosi takaluukku! Jonkun aikaa kuskimme ja paikalliset pohtivat, että miten matkaa jatketaan kun paksissa oli sekä meidän tavaroita, että kaksi matkustajaa ja luukku ei pysynyt kiinni. Lopulta he kuitenkin päätyivät siihen, ettei se ole ongelma ja niin me jatkoimme matkaa luukku auki ja edelleen miehet ja tavarat paksissa. Kyllä tuolla matkalla mietti, että näinköhän sitä ikinä pääsee perille asti! Ainut hyvä asia tuossa kyydissä oli se, että tiet ja auto oli niin surkeassa kunnossa, ettei ihan älytön kaahaaminen ollut mahdollista!

Kratiessa olemme nyt olleet yhden yön ja huomenna lähdemme kohti Laoa. Kratien on todella pieni paikka, eikä täällä oikein ole mitään. Tänään pyöräilimme kuitenkin viereiseen kylään Kampiin katsomaan Mekong joen delfiinejä. Kampissa hyppäsimme jokilaivaan, joka vei meidät kauniille suistoalueelle jossa toden totta oli delfiinejä! Olin ollut ihan varma, että koko delfiini juttu on pelkkää rahastusta ja me emme joen lisäksi tule näkemään mitään, mutta ei, delfiinejä oli tosi paljon! Toki me emme nähneet niistä kuin aina vähän nokkaa ja selkäevää ja pyrstöä kun ne kävi pinnalla haukkaamassa happea, mutta me nähtiin ne! Myös pyöräily matka oli oikein hauska. Koko matkan lapset moikkailivat ja vilkuttelivat ja tulipa jotkut lyömään ylävitosiakin! Täällä on joutunut myös törmäämään Kambodzan surulliseen puoleen, malariaan. Kaupungin keskustassa on mitä ilmeisimmin malaria klinikka, joka on käytännössä katos jossa on sänkyjä jossa sairaat lapset makaavat tippapulloihin kiinnitettyinä. Tuo näky oli jotain niin surullista, että vaikka koko matkan sitä on ollut hyvin tietoinen omasta etuoikeutetusta elämästään, niin nyt ero näiden ihmisten elämien kanssa tuntuu taas jotenkin liian suurelta. Joka päivä täällä tulee pohdittua, että mitä olisi se mitä me voitaisiin tehdä, että elämä olisi jotenkin tasapuolisempaa, ehkä sitä tulee joskus palattua tekemään vapaaehtoistyötä, ehkä jotain muuta, aika näyttää.

Guilin – Nanning – Hanoi – Halong Bay – Hue – Hoi An

Guilinissa meillä oli odotukset korkealla, jo matkalla oli näkynyt kauniita karsti piikkejä ja olimme kuulleet Gulinista paljon hyvää. Ensimmäisenä päivänä päätimme ottaa rennosti ja lepäillä bussissa nukutun yön jälkeen. Kävimme kiertelemässä kaupunkia ja en ehkä ihan ymmärrä mistä tuo maine Kiinan yhtenä kauneimmista kaupungeista tulee. Kävimme kiipeämässä norsu vuorelle (jonne sisään pääsymaksu oli törkeän kallis!) ja katsomassa kaksois- bagodia. Illan kohokohtana oli kahluu yli Li joen. Seuraavana päivänä lähdimme pyöräretkelle kohti Reed flute luolia. Luolat olivat kauniit, mutta niistä oli mahdoton nauttia valtavan turisti paljouden takia. Luolissa täytyi kulkea ryhmän mukana, koska oppaat sytyttivät luolaan valoja sitä mukaan kuin ryhmä liikkui. Opastus oli kiinaksi ja kun emme siitä mitään ymmärtäneet, ei siitäkään ollut meille iloa. Luolien jälkeen jatkoimme matkaamme maaseudulle katselemaan riisipeltoja ja upeita karsti piikkejä ja tuo olikin Gulinin parasta antia! Maaseutu oli kuvan kaunista ja siellä sai pyöräillä rauhassa! Seuraavana päivänä olimme jo valmiita jatkamaan matkaamme kohti Nanningia, mistä pääsemme jatkamaan matkaa Vietnamiin. Guilinista minulle jäi olo, että se oli liian turistoitunut ja liian vähän kiinamainen. Siellä kiinalaiset puhuvat liian hyvää englantia ja siellä on liikaa kaiken maailman teelle kutsujia (kenen tarkoitus on vain viedä sinun rahat).

Nanningiin menimme bussilla ja yllätykseksemme Nanningin bussiasemalla meitä palveli nainen sujuvalla englannin kielellä ja saimme liput Hanoihin jo heti seuraavalle aamulle. Bussiasemalta lähdimme taksilla kohti keskustaa ja hostelliamme. Menimme tuon matkan taksilla ja en ole kyllä aikoihin pelännyt niin kuin tuolla matkalla pelkäsin! Kuskimme kaahasi kuin hullu, välillä pyöräteillä, välillä ajoteillä ohittaen oikealta ja vasemmalta, mihin ikinä vain nokan sai tungettua! Ensimmäistä kertaa aloin miettimään oliko sittenkään viisasta lähteä tälle reissulle. Pääsimme kuitenkin hengissä perille ja kuski oli kyllä todella ystävällinen, mutta ehkä hän vain ei osannut ajaa autoa, hänen taksiluvassaankin oli naisen kuva (kuski oli siis mies). Nanningia emme sen enempää ehtineet nähdä, kävimme vain illalla syömässä ja aamulla hyppäsimmekin jo Vietnamin bussiin.

Bussimatka Hanoihin oli oikein mieluisa. Meillä ei ollut mitään hajua miten rajamuodollisuudet tuolla tulee sujumaan, emmekä olleet Suomesta lähdön jälkeen tarkistaneet Vietnamin viisumi määräyksiä, joten olimme aikalailla soitellen sodassa. Juuri ennen rajalle pääsemistä tarjosi bussiyhtiö meille lounaan, me vain emme tuossa vaiheessa valitettavasti olleet nälkäisiä, mutta ihan kunnon pöperöltä se vaikutti, melko hyvää palvelua sanoisin! Rajalla meidän piti vaihtaa bussia ja meitä kyydittiin sellaisilla golfkärryjä muistuttavilla autoilla Kiinasta Vietnamiin. Me tyhmät yritimme jonottaa siellä passin tarkistukseen ja kun olimme tulleet useamman ihmisen ohittamiksi, tajusimme, että ryysiminen vain on paikan tapa. Saimme leimat passeihin melko nopeasti ja luvan olla maassa kaksi viikkoa, juuri niin kuin olimme toivoneet! Vietnamissa hyppäsimme taas bussiin, joka oli kyllä kiinalaista kaveriaan huomattavasti huonommassa kunnossa. Maisemat rajalta Hanoihin olivat uskomattoman kauniit! Tuntuu, että Vietnamissa vihreys on monta kertaa vihreämpää kuin missään missä olen aiemmin käynyt ja kaikkialla kasvaa hedelmiä ja riisiä ja kaikki vain on kaunista!

Hanoihin saavuttuamme olimme aika puulla päähän lyötyjä siitä mopojen ja tööttäysten paljoudesta, mikä siellä oli! Siellä ei myöskään voinut kulkea metriäkään ilman, että joku tulee tarjoamaan mopo tai taksi kyytiä. Hostellimme työntekijät tulivat auttamaan meidät tien yli kun saavuimme kadun toiselle puolelle taksilla, tiedän kuulostaa naurettavalta, mutta luulen, että ilman heitä seisoisimme vieläkin tuolla kadulla ihmettelemässä miten se ylitetään! Hanoissa kävimme tutustumassa vankilamuseoon, joka oli mielenkiintoinen. Muuten kiertelimme kaupunkia ja opettelimme kulkemaan tuolla liikenne kaaoksessa, johon tuli tolkku kun sitä hetken seuraili. Söimme patonkia ja joimme hyvää kahvia (tätä olin odottanut)! Hyvin pian tuli kuitenkin selväksi, ettei Hanoikaan ole meidän kaupunkimme ja varasimme retken Halong Bayhin.

Lähdimme Halong Bayhin kahdeksi yöksi. Ensimmäisen yön vietimme pienellä risteily aluksella (kun varasimme matkaa, en voinut olla nauramatta ääneen millaisia porhoja meistä on tullut!). Laivassamme oli meidän lisäksi joukko tanskalaisia, brittejä ja eräs parsikunta, kaikki todella mukavia tyyppejä! Ohjelmaamme kuului vierailu Oh my Good- luolalla, joka muistutti kovasti Reed flute – luolia, mutta oli kokemuksena paljon mukavampi. Tämän jälkeen oli vuorossa melontaa karstipiikkien lomassa, tämä meidän täytyi kuitenkin jättää väliin, kun minulla alkoi nousta kuume ja aloin olla aika huonossa kunnossa. Tuon illan sairastinkin sitten hytissä, muiden laulaessa karaokea ja juhliessa. Kuume nousi lopulta todella korkeaksi ja hieman ehdin jo miettiä miten loppu reissun käy, mutta se oli jotain ihmeellistä tautia ja oli aamuun mennessä ohi! Seuraavana päivänä purjehdimme Cat Ba saarelle, jossa patikoimme 250metrin korkeuteen katselemaan maisemia. Tuo patikointi oli todella hauskaa ja polut siellä olivat aivan kauheassa kunnossa, joten olimme kaikki aivan mutaisia ja koska reitti oli paikoittain melko haastava tuli lopulta sellainen itsensä ylittänyt olo! Cat Ba saarelta menimme pikku veneillä Apina saarelle, jossa meillä oli bungalow majoitus. Kävimme vielä tuon päivän aikana retkellä katsomassa apinoita ja uimassa hieman tyynemmällä lahdella, omalla rannallamme myrskysi niin ettei uimaan uskaltanut mennä. Maisemat olivat tuolla myös henkeä salpaavat ja silloin tuntui, että tämän takia tälle reissulle lähdettiin, että voisi kokea jotain noin mieletöntä! Seuraavana päivänä purjehdimmekin takaisin Halong Bayhin ja sieltä bussilla Hanoihin, josta jatkoimme suoraan matkaa kohti Hoi Ania.

Bussimme oli makuubussi, joka ei myöskään ollut aivan yhtä mukava kuin kiinalainen veljensä, mutta kyllä siellä nukkui ja matka taittui kohtuullisen mukavasti. Pysähdyimme illalla, jonnekin rähjäiseen tienvarsi kuppilaan, jossa söimme iltapalaksi todella maukkaita nuudeleita muutamalla kymmenellä sentillä. Seuraavana päivänä olimme aamupäivällä Huessa, jossa bussi pysähtyi neljän tunnin ajan. Kävimme kävelemässä kaupungilla ja syömässä eräässä melko mukavassa italialais- ravintolassa. Hue vaikutti melko rauhalliselta ja todella viihtyisältä kaupungilta ja ehdin jo miettiä, että oliko virhe ohittaa se näin pian. Jatkoimme kuitenkin matkaa ja illalla saavuimme Hoi Aniin, joka vaikutti ensi silmäykseltä hyvin samanlaiselta kuin Hue.

Nyt olemme olleet Hoi Anissa kaksi yötä ja huomen illalla meidän täytyy jatkaa matkaa. Olemme nauttineet kaupungin rauhallisuudesta ja oi niin hyvästä ruuasta! Eilen makoilimme rannalla palmun varjossa ja kävimme uimassa. Tänään olimme niin laiskoja, että rannan sijaan jäimme hotellin uima- altaalle (Kyllä meillä on hotelli jossa on uima-allas! Tällaista voi olla budjetti matkailu Vietnamissa!) loikomaan ja kävimme kiertelemässä vanhassa kaupungissa. Ruoka täällä on ollut poikkeuksetta herkullista ja se on todella edullista, myös kasvissyöjälle Vietnam on huomattavasti helpompi kohde kuin Kiina. Mielelläni jäisin tänne vielä viikoksi lillumaan, mutta koska viisumitta emme saa Vietnamissa kahta viikkoa kauempaa olla lähdemme huomenna kohti Ho Chi Min cityä ja sieltä kohti Kambodzan rajaa.

Peking – Hong Kong – Guilin (Kiinassa jälleen)

Ihmeellisiä ja ihania ja sitten myös vähemmän ihania asioita on
tapahtunut viime kirjoittamisen jälkeen. Kovasti oon tuntenut pahaa
omaatuntoa siitä, etten ole aiemmin tänne mitään päivittänyt, mutta
selitykseni on hyvä, äiti saapui kaupunkiin ja sitten Matti ja sitten
alkoi seikkailu, eikä yksinkertaisesti ole ollut aikaa istua ja
kirjoittaa, mutta nyt saatte kuulla kaiken!

Äidin kanssa yövyimme Peking International Youth hostellissa, jota voi
suositella lämpimästi kaikille ketkä eivät ole aivan pienimmällä
mahdollisella budjetilla liikkeellä, mutta eivät myöskään halua
hotelliin. Tuo hostelli oli kuin pieni paratiisi keskellä Pekingiä,
aivan Kielletyn kaupungin vieressä, heillä oli upea sisäpiha jossa
linnut lauloi ja autojen ääniä ei kuulunut ja huoneet olivat aivan
hotelli tasoa, myös henkilökunta oli äärimmäisen mukavaa ja puhui
hyvää englantia. Kävimme äidin kanssa nauttimassa kiinalaisesta
sambasta Mao klubilla, joka oli aika hauska ja taas erilainen kokemus
Pekingissä. Kävimme myös tutustumassa 798 taide alueeseen, joka on
mahtava! Alue on kuulemma rakennettu vanhan asetehtaan alueelle ja
siellä oli valtavasti gallerioita ja niiden lisäksi ravintoloita ja
kauppoja. Hinnat olivat turistilisällä varustettuja, mutta toisaalta
galleriat olivat ilmaisia ja todella hyviä ja erilaisia! Muutenkin
koko alueella oli todella hyvä tunnelma ja me vietimmekin siellä koko
päivän näkemättä silti suurinta osaa gallerioista.

Viime viikolla loppui myös minun harjoitteluni sairaalassa. Viimeinen
päivä oli aika kummallinen kokemus. Henkilökunta jakoi minulle
matkustusvinkkejä, kuten, että Hong Kongissa kannattaa mennä Disney
Landiin. Sain myös käsittämättömän hyvän todistuksen ja lopulta kun
lähdönhetki koitti, herkistyi opettajani melkein kyyneliin, olin
itsekin hieman pala kurkussa ja kun en tiennyt onko sopivaa halata,
niin tuntui, että keinot hyvästellä ovat aika vähissä. Opettajani
kuitenkin ratkaisi tilanteen kiinalaisittain varmalla tavalla, aloimme
ottamaan kuvia! Noita pönötyskuvia räpsiessä, sitten pahin haikeus
häipyi ja pystyin lähtemään sairaalasta hymyissä suin, vaikka olin jo
lomaa kaivannut, taitaa kuitenkin hieman myös tulla ikävä takaisin.

Matin kanssa muutimme viikonlopuksi melko edulliseen Nine Dragons
hostelliin, joka oli hyvä, muttei mitenkään ihmeellinen, itse asiassa
tunnelma siellä oli kuin halvassa hotellissa, ei tietoakaan hyvän
hostellin kodikkuudesta. Me vietimme Peking viikonloppumme ensimmäisen
päivän pyöräilemällä Taivaan temppeliin. Ilma oli todella kuuma ja
hiostava ja vei ison osan nautinnosta, mutta itse Temppeli oli kaunis
ja puistoalue siellä mukava. Siellä vierähti päivä istuskellen
nurmikoilla ja vaellellen aluetta ympäri. Toisen päivän vietimme
kasvitieteellisessä puutarhassa, jonka piti olla minun ensimmäinen
kohteeni kun saavun Pekingiin, mutta joka oli jostain syystä kuitenkin
jäänyt näkemättä. Puutarha oli valtava (niin kuin kaikki Kiinassa) ja
siellä sai kulkea melko rauhassa. Parasta siellä kuitenkin oli
kasvihuone, jossa oli niin sademetsähuone kuin aavikkohuonekin. Tuo
kasvihuone oli todella iso ja siellä oli toinen toistaan upeampia
kasveja, näkipä siellä tyranno saurus rexinkin ja papukaijoja, sekä
terrakotta sotilaiden armeijan!

Maanantaina sitten hyppäsimme junaan, kohti Hong Kongia, ensin toki
meinasimme myöhästyä junasta kun emme löytäneet lähtölaituria, mutta
kun viimein junaan pääsimme, oli matka oikein mukava! Juna oli todella
siisti ja olimme saaneet kaksi yläpetiä, mikä tarkoitti melkein kuin
omaa pikku huonetta. Minulla meni matka (23h) suurimmaksi osaksi
nukkuessa. Loppumatkasta näimme jo todella kauniita maisemia ja
maaseutua ja palmuja ja kaikkea sellaista mitä tältä matkalta
odottanut! Hong Kongista olimme varanneet Taiwan Hong Kong hostellin
Chung king mansionsista, josta ensimmäisen yön jälkeen löytyi luteita!
Paikka oli muutenkin hyvin vastenmielinen ja henkilökunta inhottavaa.
Ärsyttävintä koko jutussa oli, että kun valitimme luteista ja pyysimme
uutta huonetta, he lupasivat kyllä uuden huoneen, joka osoittautui
ikkunattomaksi kahden neliön vankilakopiksi. He myös sanoivat, että he
olivat käyneet katsomassa huoneemme eivätkä löytäneet sieltä mitään ja
he olivat antaneet sen jo seuraaville. Minä olisin voinut ymmärtää
sen, että luteita tulee ja sille ei ehkä aina voi mitään, mutta se jo
menee yli hilseen, että sitten kun niitä on, niin niille ei tehdä
mitään! No me päätimme äänestää jaloillamme ja muutimme naapuri taloon
Mirador mansioiniin, joka oli aavistuksen verran mukavampi talo ja
hostellimme Cosmic hostel omasi sentään mukavan henkilökunnan ja oli
puhtaampi, vaikkei sekään kyllä mitenkään mukava paikka ollut, mutta
luulenpa, että Hong Kongista ei halvalla hyvää saa.

Ensimmäisen päivän Honkkarissa vietimme vaellellen Kowloonin saarella
ja sieltä löytyikin mukava rantabulevardi, jossa oli myös oma pätkänsä
omistettu kiinalaisille filmitähdille. Löysimme Jackie Chanin ja
kumppaneiden tähdet ja otimme typeriä turisti kuvia toisistamme,
hauskaa! Satuimme myös sattumalta oikeaan aikaan seuraamaan suurta
valo sinfoniaa, jossa pilvenpiirtäjiä valaistaan musiikin tahtiin.
Olimme lukeneet tuosta showsta ja täytyy sanoa, ettei se oikein ollut
minkään veroinen, itse näkymät illalla Kowloonista Hong Kongin
saarelle, kyllä olivat henkeä salpaavat. Seuraavana päivänä meillä
oli ohjelmassa uuden viisumin anominen minulle, joka oli yllättävän
helppoa. Toki mukana oli jotain typerää kiinalaista byrokratiaa,
kuten, että anomus kaavakkeeseen täytyy kirjoittaa tuleva matkareitti
osoitteineen. Kun kerroimme, ettemme me vielä tiedä tulevaa
reittiämme, saatikka missä yövymme, totesi virkailija, mutta kun
virkailijat vaativat sitä. No eihän siinä muuta auttanut kun ottaa
Lonely Planetista muutaman hostellin osoitteet ja kirjoittaa ne tuohon
lappuun, typerää ja täysin turhaa, mutta se kelpasi heille ja se
riitti minulle. Muuten vietimme tuon päivän etsien hyvää ravintolaa ja
pakoilemalla sadetta. Tuo hyvän ravintolan metsästys osoittautui
lopulta mahdottomaksi, emmekä sellaista löytäneet niiden neljän päivän
aikana minkä Hong Kongissa olimme.

Seuraavana päivänä lähdimme Lantaun saarelle katsomaan maailman
suurinta pronssista Buddhaa ja olihan se suuri ja hieno! Tuolla myös
söimme luostarin tarjoamaa ruokaa, joka oli pettymys. Olin odottanut
terveellistä ja puhtaista mauista koostuvaa ateriaa, joka avaisi
silmäni terveellisyyden tielle, mutta ei, ruoka oli vain mautonta!
Itse Lantaun saari on todella kaunis ja rehevä ja oli jotenkin hullua,
että aivan pilvenpiirtäjien vieressä on tuollainen paikka, jossa
lehmät kulkevat vapaana ja silmänkantamattomiin on joko metsää tai
merta. Lantaulta jatkoimme turistimatkaamme Hong Kongin puolelle ja
kävimme tutustumassa Sohon kaupungin osaan, sekä otimme ratikan
Victoria Peakille. Tuo Peak tram, on varmasti Hong Kongin suurin
nähtävyys ja se oli aika hauska. Ratikka tuntui uhmaavan kaikkia
painovoiman lakeja kiivetessään ylös vuoren rinnettä. Ylhäällä
vuorelta oli mahtavat näkymät Hong Kongiin Ja Kowlooniin!
Perjantaina saimme viisumini takaisin ja lähdimme kohti Guilinia.
Olimme molemmat tyytyväisiä, että pääsimme vihdoin pois Hong Kongista.
Kaupunki itsessään oli kauniimpi kuin olin aiemmin kuvitellut, mutta
budjetti matkailijan on siitä melko hankala nauttia. Meidän siellä
oloamme varjosti myös huonot ilmat, joka päivä oli jonkunlainen
taifuuni varoitus yllä ja keskiviikkona satoi aivan mielettömästi koko
ajan. Myös tuo ensimmäinen lude hostelli vaikutti loppuajan
tunnelmiin. Hong Kongista täytyy myös mainita, että ostin muutamia
kortteja eräästä taide kaupasta ja kirjoitinkin ne osoitteita myöten
valmiiksi, mutta unohdin ne hostelliin, joten jos Anja, Oona tai Laura
ja Heimo saa kortin Honkkarista, niin kertokaa, koska sitten sieltäkin
löytyy joku ystävällinen sielu, kuka on halunnut tehdä pienen
matkaajan iloiseksi!

Tänään siis saavuimme Guiliniin. Tulimme tänne yöbussilla, joka oli
myös äärimmäisen positiivinen kokemus. Minä en malttanut nukkua
ollenkaan, vaan valvoin alapetilläni makoillen ja maisemia ihaillen!
Ohitimme kauniita karstivuoria, uskomattoman kauniita rakennuksia ja
käsittämättömän pikku Hollannin keskellä Kiinaa. Olimme perillä viiden
aikaa aamulla ja koska en ollut nukkunut yhtään, olin aivan töttöröö
poistuessani bussista. Juuri kun bussi jatkoi matkaa, tajusin, että
olin unohtanut kännykkäni sinne. Kyllä harmitti! Kännykkäni on vanha
ja täysin rikki, mutta siellä oli tekstiviestejä melkein kymmenen
vuoden takaa ja ne olivat se arvokas osa siinä. Hieman toki myös
pelotti, että jos joku alkaa sillä soittelemaan, niin paljon tämäkin
moka tulee maksamaan. Yritin soittaa DNA:lle siinä onnistumatta ja
laitoin sähköpostia aivan silmät ristissä ja väsyneenä. Minua myös
harmitti oma typeryyteni! Olen tämän reissun aikana jpo varannut yhden
hostellihuoneen väärälle päivälle, jättänyt ne kortit Hong Kongiin ja
nyt tämä! Kuinka sählä voi ihminen olla? Myös hostellimme työntekijä
soitti bussifirmaan, josta sanottiin, ettei kännykkä ole enää
bussissa, vaan joku on sen varmaan varastanut. Tässä kohtaa onnellinen
asia oli se, että How hostellimme oli täydellinen ja siellä pääsi
suihkuun. Vietimme päivän kaupungilla (josta kerron lisää
seuraavalla kerralla) ja kun tulimme takaisin, tapahtui ihme!
Bussikuski oli sittenkin löytänyt puhelimeni ja paluumatkallaan tuonut
kännykän Guilinin bussiasemalla, josta hostellimme työntekijä oli sen
hakenut. Miten voi edes olla mahdollista hukata jotain Kiinassa
linja-autoon ja saada se vielä takaisin? Mikä ihana maa tämä onkaan!

9.6.2011

Kiina se jaksaa yllättää, tai kiinalaiset. Eilen mun asunnossani
tehtiin remonttia ja tätä varten minulle oli kerrottu, että kaikki
arvotavarat kannattaa viedä pois siksi aikaa. No minäpä pakkasin
töihin mukaan passin, rahat ja tietokoneen, kaikki muut tavarat tungin
kaappeihin ja laatikoihin, etteivät olisi tiellä ja likaantuisi. Kun
tulin illalla kotiin löysin huoneeni lattiasta reiän, joka oli
ilmeisesti se mitä ne täällä olivat "remontoineet". En osaa yhtään
sanoa mikä tai mitä varten tuo reikä on, mutta sen sain. Illalla kun
aloin puhdistamaan meikkejä huomasin vanulappujeni hävinneen. On
totta, että nuo vanulaput olivat äärimmäisen söpöjä ja niissä oli
sydämiä ja kaikkea, mutta ei todellakaan ollut käynyt mielessä, että
ne täyttäisivät arvokkaan kriteerit, mutta niin ne olivat lähteneet
näiden remonttimiesten tai jonkun huoneessani mahdollisesti
vierailleen naapurin matkaan, toivottavasti tekevät hänet iloiseksi!

Kaupassa käynnit ovat edelleen myös aina silloin tällöin yllättäviä
reissuja. Eräs päivä oli tarkoituksenani ostaa deodoranttia läheisestä
"supermarketista", ensin kiersin ja kiersin kempparihyllyjä, kun en
voinut uskoa, ettei siellä myytäisi dödöä. No lopulta sen sitten
löysin ja nimenomaan sen. Siellä hyllyllä oli tasan yksi joku makean
hajuinen mansikka Fa ja siinä kaikki. Täällä monesti arvokkaampia
tavaroita, kuten kahvia on hyllyssä vain yksi kappale ja se on
kiinnitetty narulla hyllyyn ja saadakseen tuotteen pitää pyytää myyjää
hakemaan se takahuoneesta, mutta nyt en usko, että oli kyse tuosta,
vaan luulen, että tuo yksinäinen Fa oli todella kaupan ainut dödö
purkki! Joko kiinalaiset ovat kaikki käyneet hamstraamassa kaupan
tyhjäksi, tai tässä selitys siihen, miksi täällä väkijoukoissa usein
haisee pahalle.

Tänään myös yllätin itse itseni. Olin lounastauolla puistossa ja kun
oli aika lähteä takaisin, huomasin, että kello on vasta sen verran
mitä se on tauon alkaessa. No tästä hieman hämmentyneenä, katson
toista kelloa ja kyllä vain, lounastauko on juuri alkamaisillaan ja
minä olin jo ehtinyt tunnin verran siitä nauttia! Olin siis vahingossa
lähtenyt tunnin liian aikaisin tauolle (kertoo aika paljon meikäläisen
tämän hetkisestä harjoittelu motivaatiosta ja mahdollisesti myös
kellon lukutaidosta). Oudointa kuitenkin oli se, että kukaan
sairaalalla ei kommentoinut tätä asiaa mitenkään. He eivät kysyneet
missä olin tai miksi lähdin etukäteen, vaan olivat täysin niin kuin
mitään ei olisi tapahtunut. Nyt herää vain kysymys, kuinka paljon
olisi ollut mahdollista lintsata näiden kuukausien aikana kenenkään
siihen reagoimatta?

Viime viikonloppuna olin taas hummailemassa suomalaisessa seurassa.
Ilta oli mahtava! Olimme sellaisessa pienessä ranskalais baarissa ja
jossain kohtaa iltaa huomasin, että kaikki baarin asiakkaat olivat
tanssilattialla! Millon sitä on baarissa, jossa jokainen henkilökuntaa
myöten tanssii? Minä pääsin jopa La bamban pyörteisiin, erään
espanjalaisen viemänä, ei vaan tainneet minun lanteet ihan yhtä
notkeasti keikkua, mutta hauskaa oli!

Sunnuntaina oli sitten vuorossa maaseutumatka kiinalaisten kavereideni
kanssa. Kohteeksi paljastui laventeli pellot, jotka itse asiassa
sijaitsevat Pekingissä, eli ei ihan niin maaseudulla kun olin
ajatellut, mutta kuitenkin. Pelloille oli vajaan tunnin ajomatka ja
kun pääsimme perille, meille kerrottiin, että puisto on remontin
vuoksi suljettu. Tämä oli erityisesti kova pettymys ystävälleni,
keneltä oli juuri poistettu hammasraudat ja kuka olisi halunnut saada
itsestään kauniita kuvia. No ei auta itku markkinoilla, niin he
päättivät, että peltojen sijaan menemme tutustumaan Prinssi Gongin
taloon (joka on aivan Pekingin keskustassa). Rakennukset tuolla ovat
tyyliltään samanlaisia kuin täällä kaikki on (Kielletty kaupunki,
Kesäpalatsi, Lama temppeli), mutta erona moneen muuhun siellä ei ollut
valtavaa tungosta ja talon puutarha on uskomattoman kaunis, jopa
Pekingin mittakaavassa! Sisäänpääsyn hinnalla pääsi myös seuraamaan
näytöstä Pekingin oopperasta. Odotin, että tiedossa olisi samanlainen
show kuin minne sairaalan henkilökunta minut kerran vei, mutta sain
pettyä pahasti! Esitys kesti n. 5 minuuttia ja en enää edes pysty
muistamaan mitä se sisälsi, jotain aivan ö-luokan akrobatiaa ja
jonglööraysta kai. Mutta itse asiassa se oli niin surkea, että siitä
irtosi aika makeat naurut, että ei ihan turha keikka sekään! Tämän
jälkeen menimme vielä laulamaan karaokea. Vaikka minusta se on
edelleen hieman outoa maksaa siitä, että pääsee pieneen koppiin
laulamaan, tuntuu että täkäläiset todella rakastavat sitä ja pakko
myöntää, taaskin se oli ihan hauskaa!

Maanantai oli täällä vapaapäivä dragon boat festivaalin kunniaksi.
Olen kysynyt kaikilta, miten tätä juhlaa kuuluu juhlia ja ainut
vastaus jonka olen saanut, on että pitää syödä sellaisia bambun
lehteen käärittyjä sokeroituja riisikolmioita ja siinä kaikki. Minäkin
sain oman riisimöykkyni töistä ja näin kunnioitin juhlaa perinteisin
menoin. Olin myös maanantaina Love kama music- festivaaleilla, joka on
täällä vähemmän perinteistä. Festivaaleilla esiintyi niin kiinalaisia
kuin ulkomaisia esiintyjiäkin, tunnetuimpia ilmeisesti olivat Eels ja
Nouvelle Vague (itsehän en tuntenut kumpaakaan). Festarit
järjestettiin aivan Olympia puiston vieressä ja johtuen joko ihmisten
vähyydestä tai siitä, että he eivät olleet niin humalassa kuin
suomalaiset aina festareilla on, oli tuo järjestelyiltään miellyttävin
festari missä olen ikinä ollut! Huvittavia puoliakin siellä toki oli,
kuten aivan käsittämättömän vähiin vaatteisiin pukeutuneet "Kama
poliisit", ketkä kulkivat ympäri aluetta ja näyttivät hyvältä, mitään
muuta tarkoitusta heillä ollut! Ja kun sanon, että käsittämättömän
vähiin vaatteisiin, niin, ihan oikeasti! Oli siellä myös oikeita
poliisejakin tai vartijoita, en tiedä, ketkä kulkivat muodostelmassa
uniformut päällä ja pitivät huolen, ettei tunnelma ollut liian
radikaalia tai muuten puheet paheksuttavia.

4.6.2011

Harjoitteluni lähenee loppuaan ja täytyy sanoa, että odotan lomaa
malttamattomana! Näin loppua kohden olen myös alkanut potemaan jonkun
asteista koti-ikävää ja huomaan välillä olevani täydellisin
kyllästynyt tähän kulttuuriin mukautumiseen. Välillä tekisi mieli
kertoa jollekin kiinalaiselle suoraan kaikki mikä ärsyttää ja mikä
minun mielestäni pitäisi tehdä toisin! Olen kuitenkin vielä osannut
pitää hymyä huulilla ja mölyt mahassa. Kohta saankin äidin tänne
käymään ja Matin seuraksi loppumatkan ajaksi, eiköhän se sitten
helpota.

Viime viikolla pääsin vihdoin tutustumaan kiinalaisten suuren
rakkauteen karaokeen. Opettajani kutsui minut hänen mukaansa laulamaan
ja odotin, että menemme jonnekin baariin, mikä on täynnä humalaisia
kiinalaisia ketkä laulavat nuotin vierestä (niin kuin suomessa olisi),
mutta eipä mitään! Menimme ostoskeskukseen, jossa hissillä jonnekin
yläkerroksiin ja siellä sellaiseen steriiliin aulaan (vähän niin kuin
hotellin respaan). Aulassa maksoimme (opettajani maksoi), en tiedä
kuinka paljon, siitä että saamme tulla laulamaan. Tämän jälkeen meidät
saatettiin pieneen huoneeseen, jossa oli sohva, pöytä ja
karaokelaitteet. Hetken kuluttua huoneeseen tuotiin olutta ja pientä
naposteltavaa ja siellä me sitten lauloimme keskenämme. Se oli vähän
niin kuin singstaria meidän olohuoneessa, puitteet vain olivat hieman
hienommat. Todella outoa, mutta ihan hauskaa!

Olen myös päässyt tutustumaan dumblingsien teon saloihin. Vierailin
opettajani kotona, jossa hänen vaimonsa ja taloudenhoitaja opettivat
minua kuinka dumblings taikina, täyte ja kokoaminen tehdään. Opin
tekemään kolmen mallisia möykkyjä ja täyte ja taikinakin varmaan
sujuisivat, mutta se miten kiinalaiset kaulivat ja pyörittävät
taikinaa samanaikaisesti, oli kyllä täysin mahdotonta! (Kun kotiin
paluun aika koittaa aion ehdottomasti jatkaa harjoittelua, joten ehkä
jonain päivänä meillä vietetään kiinalaista iltaa syöden itse tehtyjä
dumblingseja!) Oli kyllä hauska seurata kuinka nuo naiset häärivät
keittiössä, kun suomessa käytetään vispilää ja jos jonkunlaista
kihvilää, niin täällä kaikki tehtiin puikoilla, niin vatkaaminen,
vaivaaminen kuin sekoittaminenkin, ihmeellistä! Koko illan nautin
suuresta vieraanvaraisuudesta, sain lahjoja, ruokaa tyrkytettiin koko
ajan ja perheen vanhempi poika (10v) oli hurmaava keskustelija, mikä
hämmensi minut täysin. Kuka suomalaispoika osaa kymmenvuotiaana
kysellä kohteliaasti "Miten olet viihtynyt? Kaipaatko kotiin?" ja
vielä englanniksi? Illan päätteeksi minut vietiin kampaajalle, koska
olin aiemmin viikolla puhunut, että minun pitäisi etsiä itselleni
kohtuuhintainen kampaaja. Kampaamo oli pieni hieman nuhruinen huone ja
tunnelmaltaan hyvin olohuonetyyppinen. Lähistön asukkaat kävivät
siellä vaihtamassa kuulumisia iltakävelynsä lomassa. Hiusteni
tasaaminen maksoi 20yania (eli n. 3e), suomessa kampaajani olisi
tehnyt saman 30eurolla. Varmasti tämä mies ei ollut taitavin
kohtaamani kampaaja, mutta pakko sanoa, että hintalaatusuhteeltaan
ehdottomasti paras!

Eikä "oikeat Kiina kokemukseni" tähän lopu, vaan pääsin myös
vierailemaan paikallisessa yliopistossa. Yliopisto on melko pieni,
jossa voi opiskella kiinalaista lääketiedettä. Osallistuin yhdelle
luennolle, josta en ymmärtänyt mitään, koska se pidettiin kiinaksi,
jotain anatomiaan liittyvää se oli (olisi ehkä ollut ihan hyödyllistä
meikäläisenkin ymmärtää, mutta…). Opetusrakennus oli todella karu.
Lattiat oli pelkkää betonia (mihin olisi varmaan pitänyt jo tottua
tähän mennessä, mutta en vaan ole!), ikkunoissa kalterit ja pulpetit
ja tuolit pultattuna lattiaan, ei voinut välttyä ajatukselta, että
onko sitä koulussa vai vankilassa. Taas sitä huomasi ajattelevansa,
että kuinka kaikki hyvä suomessa on todellakin niin itsestään selvää!
Luennon aikana seurailin opiskelijoita, joka oli varsin hauskaa!
Sieltä löytyi heti, ne ahkerat ketkä viittaavat koko ajan ja nauravat
opettajan vitseille, kuin ne nenänkaivajatkin. Suosikkini olivat
kuitenkin eräs pariskunta, ketkä istuivat vierekkäin ja poika olisi
koko ajan halunnut koskettaa tyttöä jotenkin, pitää kädestä kiinni,
ottaa tytön kainaloon, tyttö taas vaivautuneena kiemurteli pojan
otteesta irti ja tätä näytelmää he pitivät yllä, koko puolentoista
tunnin ajan. Kuulinpa jossain kohtaa pojan kuiskaavan tytön korvaan "I
love you forever, I love you forever." kateellisena mietin, että ei
vaan ikinä meidän luokalla ole tuollaista romantiikkaa ja tunteiden
paloa! Kyllä minäkin jaksaisin olla anatomian tunneilla hereillä, jos
joku samalla kuiskisi rakkauden tunnustuksia minun korvaani! Se, että
oppisiko sitä yhtään enempää onkin toinen juttu. Tunnin loputtua
kaikki opiskelijat sitten piirittivät minut ja kyselivät nämä
peruskysymykset, että mistä olen ja onko kiinalainen ruoka hyvää,
olenko ollut siellä ja täällä ja sainpa yhden treffikutsunkin, josta
kyllä aika häkeltyneenä kieltäydyin. Mielikuva siitä, että kiinalaiset
ovat jotenkin pidättäytyneitä, on kyllä murskattu täydellisesti! En
ole koskaan tavannut suorempia ihmisiä missään, tai ehkä he ovat
suoria tietyissä asioissa ja tietyissä eivät, mutta useimmiten he
saavat minut hämilleni nimenomaan suoruudellaan.

Nähtävyyksiäkin olen käynyt katsomassa. Vierailin viimein
kesäpalatsissa. En tiedä johtuuko se siitä, että on nähnyt jo niin
paljon, vai mistä, mutta se ei tehnyt vaikutusta. Kesäpalatsi on
enneminkin kaunis puisto kuin palatsi. Kauniita puistoja Peking on
kuitenkin pullollaan ja se mikä muissa on parempaa kuin tuolla, on se,
etteivät ne ole niin ruuhkaisia. Totta on, että kesäpalatsi on kaunis
ja siellä oleva järvi/lampi on upea, mutta jostain syystä se ei nyt
vienyt minun sydäntäni mennessään.

Eräs suomalainen tuttavani saapui myös viime viikolla Pekingiin, joka
on ollut minun kannaltani mahtavaa! Pääsin hänen mukanaan baarin
nimeltä 2 kollegas syntymäpäiväjuhlille. Tuo baari on vanhassa drive
in teatterissa ja sisätilat siellä olivat aika samanhenkiset kuin
Tavastialla, mutta siellä oli valtava terassi, jossa ihmiset
pääsääntöisesti hengasivat. Illan aikana soitti useampia bändejä,
joita en juurikaan seurannut, sen sijaan nautin, oi niin ihanasta
lämpimästä yöstä ja tapasin valtavan määrän suomalaisia! Oli todella
outoa ja hämmentävää puhua yhtäkkiä suomea ja tajuta, etten minä
olekaan ainut suomalainen täällä. Tuolta suuntasimme sitten
Sanlituniin (joka on Pekingin ekspattien mekka) katsomaan
Mestarienliigan loppuottelua. Vaikka koko ilta ja yö oli oikein
hauska, niin parasta oli kuitenkin pelin jälkeen mennä baarin
terassille ja huomata, että aurinko paistaa taas, ilma on edelleen
ihanan lämmin ja tilata aamiaista! En tiedä olenko koskaan aiemmin
syönyt baarissa aamiaista, mutta pakko myöntää, että se on aika
loistava tapa päättää juhlayö!

Olen myös kokenut viimeviikon aikana muutaman aika hämmentävän
ruokakokemuksen. Ensimmäinen oli kun menin lähistölleni avattuun
länsimaalaiseen ravintolaan ja tilasin siellä kreikkalaisensalaatin.
Olin aivan käsittämättömän iloinen kun huomasin tuon aarteen listalla!
Feta, joka on yksi perusraaka-aineeni suomessa, oli saapunut
Pekingiin! No kun salaattini saapui, oli siinä suunnilleen kaikki
oleelliset komponentit ja vaikka täällä on jo tottunut, että
länsimaalainen ruoka voi olla vähän mitä sattuu, tämä annos yllätti
täysin. He olivat pursottaneet salaatin päälle valtavan keon
kermavaahtoa ja vielä äärettömän makeaa kermavaahtoa! Tällä kertaa en
kyllä pystynyt ymmärtämään heidän ajatustaan ollenkaan! No onneksi
tuon kerman sai nosteltua pois ja salaatti oli ihan okei, mutta
kermavaahtoa fetasalaatissa, miksi? No taisi olla seuraava päivä kun
menin kiinalaiseen ravintolaan syömään dumblingseja ja tilasin
lisukkeeksi friteerattua maissia (tai ainakin uskon, että ne olivat
friteerattuja). No sainkin aikamoisen keon suolaisia ja rasvaisia,
todella maukkaita maissin jyviä, jonka päälle oli ripoteltu
nonparelleja! Kyllä vain, punaisia, sinisiä ja keltaisia nonparelleja,
kuin mokkapalojen päällä konsanaan! Ehkä minun on aika alkaa tutkia
tätä suolaisen ja makean liittoa uudelleen ja kermavaahto fetan kanssa
voi toimia! Odottakaapa vain kaverit kun seuraavan kerran meillä
tarjotaan jotain sapuskaa, se voi olla mitä vaan! Silmäni ovat
avautuneet!

19.5.2011

Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun viimeksi kirjoitin tänne, mutta
elämä täällä on yhtäkkiä muuttunut kovin kiireiseksi. Suurin syy
kiireisiin taitaa olla minun aloittamani kiinankielen opinnot.
Opiskelen yksityisopettajan johdolla kahtena iltana viikossa, kaksi
tuntia kerrallaan. Sitten muina iltoina koetan päntätä sanoja ja
harjoitella erilaisia tooneja, tuntuu, että suomalainen kieli ei vain
ole tarpeeksi notkea tähän hommaan! Mutta hauskaa se on ja tällä
hetkellä pystyn helpoimmat ostokset tekemään jo kiinan kielellä. Ilman
korulauseita pystyn hedelmätorilla kysymään paljonko tuo maksaa ja
sanoa, että, selvä haluaisin niitä puoli kiloa ym. Olen aika ylpeä
jokaisesta hetkestä milloin huomaan käyttäväni jossain keskustelussa
uutta sanaa ja joka kerrasta kun onnistun asioimaan jossakin ilman
englantia!

Viikko sitten vierailin Pekingissä viisumia asioita hoitavassa
toimistossa. Tarvitsisin lisää sisääntuloja Kiinaan, että uskaltaisin
täältä ilman huolen häivää pois lähteä. Mennessäni tuohon toimistoon
eksyin. Eksyin totaalisesti (taisi muuten olla ensimmäinen kerta).
Lähdin metroasemalta kävelemään luottavaisesti täysin väärään
suuntaan, enkä missään vaiheessa tätä tajunnut, kun olin harhaillut
melkein tunnin tuli mopokuski tarjoamaan minulle kyytiä. Minulla oli
jalassa uudet kengät jotka hiersivät ja olin aivan epätoivoinen
paikanlöytymisen suhteen, joten otin kyydin kiitollisena vastaan. Mies
lupasi viedä minut tuonne toimistolle 20yanilla (n.3e) ja ajattelin,
että vaikka se on ehkä täällä melko kallista, on se kuitenkin minun
tilanteessani hyvä diili. Lähtiessämme viilettämään kohti tuota
toimistoa selvisi, ettei kuski oikeastaan tiennyt minne minä halusin
mennä. Me pysähtelimme matkalla ja kyselimme ihmisiltä neuvoa missä
tuo paikka voisi olla ja loppujen lopuksi tuo toimisto löytyikin. Ei
siitä kyllä minulle lopulta mitään hyötyä ollut, koska eihän minulla
ollut vaadittavia dokumentteja mukana. Nyt odottelen, josko noita
dokumentteja olisi mahdollista saada vai täytyykö minun lähteä
koettamaan onneani Hong Kongiin, josta voisin saada kokonaan uuden
viisumin. Saa nähdä, eivätköhän asiat jotenkin järjesty.

Samalla reissulla kävin Lama Temppelissä, joka on päässyt Guinnesin
ennätysten kirjaan, koska heillä on maailman suurin yhdestä puusta
veistetty Buddha. Lama Temppeli on kaunis. Kauneinta mitä tähän
mennessä olen täällä nähnyt. Se oli myös kooltaan sellainen, että
siitä jaksoi nauttia loppuun asti. Oli myös mukava seurata ihmisiä,
ketkä toivat Buddhille erilaisia lahjoja, suitsukkeita, ruokaa ja
juomaa. Lama Temppelissä voi kuulemma toivoa jotakin ja (en muista
kuka) Buddha toteuttaa toiveen, mutta hänelle pitää luvata tulla
takaisin kiittämään kun toive on toteutunut. Minäkin kävin toiveen
esittämässä ja lupasin tulla viimeistään 50-vuotiaana takaisin
kiittämään, jos hän toiveeni toteuttaa, saa nähdä kuin käy.

Viime viikonloppuna kävin mini lomalla Qingdaossa. Qingdao on
merenrantakaupunki 6 tunnin junamatkan päässä Pekingistä. Qingdao on
saksalaisten rakentama, todella kaunis merenrantakaupunki, kuuluisa se
on Tsingtao- oluen tuottamisesta. Lauantaina kun saavuin sinne,
vaeltelin vain vanhassa kaupungissa ja hämmästelin kymmeniä ja
kymmeniä hääpareja joita näkyi kahden kirkon pihalla ja rannalla
ottamassa kuvia. Heitä oli niin paljon, että sitä on vaikea käsittää!
Kuvat joita he ottavat näyttävät siltä kuin niissä olisi
ammattilaismalleja. Heillä on rekvisiittaa mukana (parhaimmilla
hevonen) ja heidän poseeraustaidot ovat niin hyvät, että heidän on
ollut pakko harjoitella sitä lapsesta saakka! Sunnuntaina vuokrasin
hostellistani pyörän ja jatkoin kaupungin kiertämistä. Pyöräilin kuusi
tuntia siellä täällä, välillä tietämättä ollenkaan missä olin. Tuolla
oli kuitenkin turvallista eksyä, kun lopulta voi aina mennä rantaan ja
seurata rantaviivaa ja pääsee takaisin tutuille alueille. Oli ihana
pyöräillä raikkaassa ilmassa ja Qingdaossa löytyi myös paljon katuja
joissa ei ollut juurikaan liikennettä. Maanantaina sitten ennen
lähtöäni kävin tutustumassa olutmuseoon. Tuo museo oli ihan o.k, ei
mitenkään erityinen, mutta ihan hyvä ja lipun hintaan sisältyi kaksi
lasillista olutta. Viimeisenä tekona menin vielä rannalle kävelemään
ja nauttimaan auringosta. Rohkeimmat jo uivat, mutta minä tyydyin vain
kahlailemaan. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli varsin rentouttava!
Hostelli oli mainio. Yövyin 7 hengen huoneessa ja maksoin siitä 25
yania/ yö (n. 4e). Junamatka oli myös mukava kokemus. Se mistä
yllätyin eniten, oli, että vessat siellä olivat siistimmät kuin
Suomessa junan vessat ikinä ovat!