23.3.2011 keskiviikkona, ravintolassa

Paljon on tapahtunut viime päivinä. Sunnuntaina aloitin Pekingin valloituksen oikein tosissani. Tarkoitukseni oli mennä keskustaan metrolla ja löytää turisti-info, josta voisi ostaa englanninkielisen kartan. Etsiessäni metroa huomasin kadulla kyltin, jossa luki ”coffee” ja koska olin saanut kahvia viimeksi lentokoneessa, en voinut vastustaa houkutusta. Menin sisään, mitä kummallisimpaan kahvilaan. Kahvilassa oli verhoilla toisistaan erotetut loosit (täydellinen paikka kuherteluun), siellä näkyi kuitenkin eniten yksinäisiä ihmisiä tietokoneiden kanssa (kahvila tarjosi myös ilmaisen nettiyhteyden). Mennessäni sisään sain käteeni englanninkielisen ruokalistan, josta valitsin ”traditional Belgium coffeen” ja tarjoilija kysyi minulta olenko varma ja minä vain nyökyttelin, että kyllä olen. No hetken kuluttua pöytääni tuotiin ihmeellinen painepannu härpäke, jossa toisella puolella oli vettä jonka alla oli tuli ja toisella puolella porot. Sen verran minäkin kahvinkeitosta kuitenkin  ymmärrän, että tiesin miten laite toimii, mutta sain silti vahingossa tulen sammumaan. No siinä sählätessäni alkoi naapuripöydän tyttöä naurattamaan ja niin hän alkoi minulle juttelemaan. Pian selvisi, että hän opiskelee englanninkielenkääntäjäksi ja oli enemmän kuin mielissään saadessaan puhua englantia. Hän näytti minulle kartalta missä olemme ja mistä löytyy lähin metro, sekä antoi yhteystietonsa, jotta jos minulle joskus tulee ongelmia, niin voin ottaa häneen yhteyttä. Kuinka mahtavaa! Selvisipä myös pian, että olin juuri nauttinut elämäni kalleimmat kahvit, lasku oli yli 20e, toki kahvia oli reilusti ja sitä jäi ylikin, mutta. No kaipa niitä oppirahoja on joskus maksettava ja nyt olen yksiä yhteystietoja rikkaampi!
Kahvilasta lähdettyäni suunnistin siis metrolle, joka oli todella helppo ja selkeä käyttää. Mikä on minulta paljon sanottu, koska vaihtaessani ensimmäistä kertaa Itäkeskuksessa Vuosaaren linjalta - Mellunmäen linjalle, jouduin useampaan kertaan ravaamaan portaita ylös alas, kun en ymmärtänyt mikä metro menee minnekin (niille ketkä ei ole Itiksen metroasemaa käyttäneet, niin siellä on kaksi lähtölaituria). Keskustaan päästyäni oli suuntani rautatieasema, joka myös löytyi Lonely Planetin kartan avulla helposti. Rautatieasemalla kaikki sanoivat, ettei siellä mitään turisti infoa ole ja ettei  englanninkielisiä karttoja ei ole olemassakaan.  Tässä kohtaa minä ajattelin, että nytkö matkustajan raamattu on minut pettänyt, mutta eipä mitä, kun kävelin raitatieasemalta poispäin, näin turisti-infon kyltin ja sieltä sain sen kartankin!

Keskustassa kävin syömässä herkullista hotpottia ja juomassa oluen, joka maistui seisoneelta vedeltä (yhteensä n.4 e). Tämän jälkeen suunnistin Tiananmenin aukiolle katsomaan mestari Maoa.  Minulle ehkä aukion parasta antia oli muut valkoihoiset ihmiset, koska muuten heitä ei täälä juuri näy ja paikalliset tuijottavat minua melko avoimesti. Muuten yllättävintä keskustassa oli, ettei siellä pilvenpiirtäjiä näkynyt ja ruuhkia ei ollut ollenkaan (ei siis ollenkaan sellaista kuin kuvittelin!).

Maanantaina sitten aloitin harjoitteluni. Työskentelen sellaisella kuntoutusosastolla jossa on toimintaterapeutteja, fysioterapeutteja, puheterapeutteja ja niiden lisäksi siellä tarjotaan ”sähköterapiaa” ja perinteisen Kiinalaisen lääketieteen mukaisia hoitoja. Minun työni on melko mekanistista, erilaisten käsiharjoitteiden ohjaamista potilaille. Itse sairaala on valtava, siellä on yli 8000 potilasta joka päivä! Työntekijät ja potilaat ovat todella ystävällisiä ja kiinnostuneita minusta ja Suomesta. Olen saanut vastata muun muassa kysymyksiin kuinka suuri pinta-alaltaan Suomi on (en tiennyt), onko Suomessa parempia hoitoja tarjolla tuntopuutoksista kärsiville (en tiennyt), onko minulla poikaystävää (tämän osasin) ja onko minulla sisaruksia (vastaukseni 3 veljeä, kirvoitti kuntoutusosastolla aplodit). Hämmentävää on myös ollut kuinka avoimesti kiinalaiset puhuvat monista asioista, minun ulkonäköni muun muassa nousee jatkuvasti puheeksi, myös rahasta ja palkoista kysellään paljon.

Tällä hetkellä siis asiat ovat melko hyvin reilassa. Harmia on lähinnä aiheuttanut netin käyttöön liittyvät ongelmat (ostamani nettitikku ei suostu toimimaan koneessani). Mutta josko nekin tästä vielä helpottaisi, niin kaikki olisi mitä mainioimmin. Tänään näin myös puissa aavistuksen vihreää, eli kevät on tulossa!

     

Maailman äärissä, lauantai-iltana 19.3.2011

Nyt on takana ensimmäiset kaksi päivää, sekä maailman mahtavin lento! Koneessa sai katsella omasta televisiosta mitä halus, oli tarjolla Social Network, Black Swan, King’s speech ja vaikka mitä! Itse päädyin nauttimaan Narniasta, Täydellisistä naisista ja Greyn anatomiasta.  Ja mikä hämmästyttävintä, ruoka oli hyvää (kasvispastaa) ja voi oli luomua ja aamupalalla oli tuoreita hedelmiä!  Tälläsen maalaisen mielestä kaikki oli melkein liian hyvää ollakseen totta, mutta onneksi tilanteen pelasti kamala kahvi ja ahtaat penkit!

Eilen aamulla sitten saavuttiin ja meitä oltiin kentällä vastassa sellasella tosi hienolla Buiqilla, taas olin ihan ällikällä lyöty. Matka kentältä tänne asunnolle oli aika nopea. Matkalla maisemat oli aika karuja ja tosi erilaisia mitä olin mielessäni kuvitellu. Mun asunto on aika lähellä keskustaa (tai niin ainakin vielä luulen) ja mun tuleva harjottelupaikkani China- Japan friendship hospital on ihan tuossa vieressä. Tää asunto on tällänen yksi huone, jossa on sänky, pöytä ja kaappi, sekä vessa + suihku. Oikein siisti ja kelpo aunto. Tässä lähellä on aika iso puisto, minne ei autojen melu kuulu ja luulen, että siitä tulee mun henkinen kotini näinä tulevina kolmena kuukautena. Odotan malttamattomana sitä päivää kun puihin tulee lehdet ja maa muuttuu harmaasta vihreäksi.

Tänään kävin ekaa kertaa syömässä lämmintä ruokaa. Haahuilin tuolla kaduilla ja katselin ravintoloiden ikkunoista sisään ja pohdin, että minne tällainen kielipuoli vois mennä ja saada kasvisruokaa. Törmäsin yhteen pikaruokalatyyppiseen ravintolaan, jonka ovessa luki ”welcome” ja niinhän sieltä sitten löyty englanninkielinen menu ja sain parilla eurolla ostettua itelleni nuudelia tomaatilla ja paistetulla munalla, sekä limsan.  Se annos oli valtava, sellanen keitto/ liemi missä ne nuudelit oli. Alkuun oli hieman vaikeuksia niiden nuudelien syömisessä kun ne ei puikolla tahdo mennä poikki mistään, mutta katseltuani ympärilleni tajusin että muutkin vaan tunkee ne suuhun ja puree poikki, eikä kenellekään oo mitään ekojen treffien kauhistelukatseita.  Lopulta maha tuli täyteen ja oon kyllä enemmän kuin ylpeä, kuinka taitavasti miä niitä tikkuja käyttelin! Kotiin tultua koetin saada lämpöpuhaltimen toimimaan, jottei tää asunto ois ku pakastin, mutta sähköthän siinä lähti kokonaan.  Mutta sekin hoitui kun ystävällinen korjausmies tuli ja hoiti sen ja nyt minäki osaan itse korjata sulakkeet, jos ne pamahtaa!

Matkalla maailman aariin.

Istun juuri Amsterdamissa lentokentalla ja nain nakojaan alkoi taas hetkeksi elama ilman aata ja oota pisteiden kanssa. Aamu oli hieman rankka ja meinas jopa kyynelkin vierahtaa kun piti sanoa heipat, mutta nyt jo helpottaa ja hieman ehka jo jannittaakin! Eilinen oli tuskaa kun piti taistella itsensa kanssa, etta mita sita ottaa mukaan ja mita jattaa kotiin. Mitaanhan ei tarvi, mutta kaiken olisin halunnut pakata. Nyt on rinkka taynna kaikenlaista turhaa ja toivottavasti jotain tarkeaakin. Muutaman tunnin paasta lahtee lento Pekingiin ja siella meita pitaisi olla vastassa meidan yhteyshenkilo. Odotan innolla sen valtavan kaupungin nakemista ja toisaalta en osaa yhtaan ajatella mika siella odottaa, voikun vain olisi kirkas ilma (vahan saasateita ja pilvia), jotta voisi nahda sen suuruuden jo ilmasta kasin! Lupaan pitaa teidat ajan tasalla meiningeista, mukava tietaa, etta ootte mukana hengessa!