Kirjoitettu 19.7.2011
Saapuessamme Ho Chi Minh cityyn bussimme edessä odotti valtava joukko moottoripyöräkuskeja tarjoamassa palveluitaan, mutta ehkä olemme jotenkin tottuneita tämän maan tapoihin ja pääsimme yllättävän helposti heidän läpi ja karkuun kulman taakse, josta saimme taksin. Hostellimme oli yli buukannut itsensä ja he olisivat halunneet antaa meille eri huoneen kuin minkä olimme varanneet. Tässä kohtaa kuitenkin kaikki tämä rahat pois turisteilta ilman mitään takaisin meininki otti niin paljon päähän, että pyysimme kohteliaasti antamaan meidän varausmaksu takaisin ja että me menisimme muualle ja yhtäkkiä huoneemme olikin vapaa ja kaikki järjestyi. Ho Chi Minhissä emme ehtineet muuta kuin käydä syömässä ja varaamassa bussiliput seuraavalle aamulle kohti Kambodzaa. Minulle jäi kuitenkin sellainen olo, että Ho Chi Minh oli jotenkin rauhallisempi ja ehkä kauniimpi kuin Hanoi, mutta voi olla, että mielikuvani on täysin väärä!
Aamulla siis hyppäsimme taas bussiin määränpäänämme Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh. Taaskaan meillä ei ollut varmuutta viisumijärjestelyistä, mutta olimme luottavaisin mielin matkalla ja uskoimme ne rajalta saavamme. Paljastui kuitenkin, että bussiyhtiömme pystyi tekemään meille viisumit matkan aikana, joten kun olimme rajalla, oli viisumimme valmiit ja rajan ylitys äärimmäisen helppoa. Hieman minä säikähdin kun Kambodzan puolella rajatarkastaja halusi minun katsovan jotain laser pyssyn näköistä vempainta. Tämä vempain kuitenkin paljastui täysin vaarattomaksi kuumemittariksi (näin varmistetaan, ettei meidän mukana kulje tauteja, koska kaikkihan sen tietävät, ettei ihminen voi olla sairas ilman kuumetta!). Phon Penhissa meillä ei ollut hostellia varattuna ja kiertelimme muutamassa paikassa kysymässä huonetta, kunnes löysimme meitä miellyttävän Spring Guesthousin, joka paljastui maailman parhaan palvelun hostelliksi!
Phnom Penhissa vietimme kaksi yötä ja yhden päivän. Phnom Penh oli jotenkin karulla tavalla viehättävä, mutta todella likainen kaupunki. Kävimme tutustumassa Tuol Sleng museossa, joka on alun perin ollut koulu, joka muutettiin vankilaksi puna Khmerien ollessa vallassa. Tuo museo oli äärimmäisen pysäyttävä kokemus. Vanki kopeissa oli äärimmäisen vähän tekstejä tai mitään museomaista, vaan ne olivat ikään kuin eilen tyhjennetty vangeistaan. Siellä oli myös kuvia entisistä vangeista ja kuinka heitä oli kidutettu, myös joitain kidutusvälineitä oli vielä nähtävillä, sekä kuolleiden vankien pääkalloja. Tuolta vankilasta selvisi lopulta ainoastaan seitsemän ihmistä elävänä ja yksi heistä oli paikalla museossa kun siellä kävimme. Joskus tulee hetkiä kun ei vain tiedä mitä sanoa tai tehdä ja tuon miehen tapaaminen oli semmoinen, jotain siinä tuli mutistua ja lähdettyä hämillisenä pois. Paljon tuon vierailun jälkeen tuli pohdittua sitä, että miten tuollaisia hirveyksiä pääsee tapahtumaan, ja onko mahdollista, tai miten lähellä on se että se tapahtuu uudestaan. Illalla menimme syömään ihanaan Romdeng ravintolaan, joka johdatti meidät pois synkistä mietteistä. Romdeng on hyväntekeväisyys järjestö Friend’sien ylläpitämä ravintola, joka kouluttaa katulapsista kokkeja ja tarjoilijoita. Söimme ravintolan pihalla, joka oli todella kaunis ja tunnelmallinen ja ruoka oli erinomaista! Tuollainen hyväntekeväisyys on minua varten!
Aamulla lähdimme bussilla kohti Battambangia, jossa vietimme yhden yön. En oikein osaa kuvata tuota paikkaa muuten kuin, että se on pieni kylä, joka tuntuu jotenkin keskeneräiseltä. Siellä olisi ollut joitain nähtävyyksiä, suurimpana niistä bambujuna, mutta me emme nähneet tai tehneet siellä muuta kuin söimme taas hyvin ja jatkoimme matkaa, tällä kertaa kuitenkin matkustusvälineen jokilautta ja kohteena Siem Reap ja Ankorin temppelit! Lautta oli melko pieni eikä siellä juuri ollut mukavuuksia. Me matkustimme suuren osan matkasta lautan katolla ihaillen kauniita jokimaisemia. Lautta pysähteli kelluvissa kylissä ottaen lisää matkustajia kyytiin, tai toimittaen tavaraa kylästä toiseen. Yhdessä kylässä pysähdyimme myös ruoka ja vessa tauolle. Matkalla näimme yhden apinan, paljon lintuja, erilaisia maisemia ja Tonle sap järven, sekä paljon vilkuttavia lapsia, en tiedä mistä se johtuu, mutta kambodzalaiset lapset rakastavat ulkomaalaisia!
Siem Reapiin me sitten jäimmekin jumiin! Ensimmäisenä päivänä ostimme kolmen päivän liput Ankorin temppeli alueelle, ajatuksena koluta temppelit läpi ja jatkaa matkaa kohti Laosta, mutta toisin kävi. Ensimmäisenä päivänä vuokrasimme pyörät ja menimme katsomaan kaikkein tunnetuimmat nähtävyydet Ankor Watin ja Ankor Thomin. Nuo temppeli alueet, ovat kyllä jotain uskomatonta, ei niitä osaa oikein kuvata, tai toisaalta, ne on juuri sellaisia kuin kuvissa on nähnyt. Päivä oli mielettömän kuuma (niin kuin kaikki päivät Kambodzassa!) ja päivän päättyessä aloin minä olla aika loppu kaikkien portaiden kiipeämisestä ja taas uuden upean kaiverruksen ihmettelemisestä. Illalla kävimme vielä tutustumassa Siem Reapin keskustaan, joka on hurmaava! Siinä on jotain samaa kuin Espanjan turistikaupungeissa, mutta se on paljon pienempi ja jotenkin intiimi. Keskusta on täynnä erilaisia todella hyviä ravintoloita, kauniita rakennuksia ja se kuhisee ihmisiä ja tuk tuk kuskeja ja kalahieronta (kala-allas jonne laitetaan jalat lillumaan, en kokeillut!) paikkoja tarjoamassa palveluitaan, juuri sinulle, juuri parhaaseen hintaan ja minä jotenkin rakastuin. En tiedä oliko ihastumiseni syy, se, että tuossa kaupungissa on jotain tuttua, vai mitä se oli, mutta tähän mennessä nähdyistä paikoista, se oli minun kaupunkini!
Seuraavana päivänä minä kuitenkin sairastuin vatsatautiin ja vietin pari päivää hotellin sängyssä maaten. Matti kävi noiden päivien aikana valloittamassa joitain mutareittejä, jossain maaseudulla ja tutustumassa silkin tekoon. Nämä kaksi päivää myös luisti meidät meidän juoksu aikataulusta niin, että päätimme lentää Laosilta takaisin Kiinaan. Tämä päätös oli melkoisen vaikea tehdä, koska olisimme halunneet matkustaa mahdollisimman vähällä lentämisellä ja nyt menetämme Yunnainin provinssin kauneudet ja Sichuanin herkulliset ruoat, mutta saamme matkustaa loppu matkan rauhassa kiirehtimättä koko ajan kaupungista toiseen. Viimein kun minun vatsani suostui pitämään aamupalat sisässä, lähdimme taas jatkamaan Ankorin valloitusta, tällä kertaa menopelinä tuk tuk ja kohteena Kbal Spean. Kbal Spean on n. 50 km päässä Siem Reapista sijaitseva luonnon puistossa sijaitseva joki, jonka pohjaan on kaiverrettu erilaisia kaiverruksia, ilmeisesti tarkoituksena siunata vesi ennen kuin se laskee kylään. Kävelimme puistossa n tunnin verran ja vihdoin näimme matkan ensimmäisen vesiputouksen! Paluu matkalla kävimme vielä tutustumassa parissa temppelissä ja tuk tukistamme hajosi ketjut. Oli aika hauska seurata kuinka kaikki ihmiset auttoivat kuski raukkaamme hankkimaan varaosia ja korjaamaan tuk tuk taas ajettavaan kuntoon.
Viimeisenä Ankor päivänä suuntasimme taas fillareilla Ta Prhomille, jossa on tietääkseni kuvattu Indiana Joes ja Tarzan elokuvat ja tuo paikka oli juuri sellainen! Puut olivat ottaneet todella kauniilla tavalla vallan tuolla alueella ja minun mielestäni tämä oli ehdottomasti Ankorin kaunein alue! Jotenkin tuntuu, että vaikka ihmiset osaavat tehdä uskomattoman kauniita asioita, niin luonto tekee aina kaiken kauniimmin. Ta Prhomin jälkeen kävimme vielä Preah Khanin temppelillä, joka oli myös todella kaunis ja luonnon muovaama, mutta tässä vaiheessa olimme nähneet jo niin paljon vanhoja temppeleiden raunioita, että siitä oli todella vaikea lumoutua! Paluu matkalla pääsimme vielä pieneen seikkailuun, kun minun pyörästäni räjähti eturengas. Paikalla oli poliisi, kuka tuli saman tien tarjoamaan apuaan. Vaihtoehtoina oli korjauttaa rengas läheisessä korjaamossa tai tilata tuk tuk viemään minut ja pyörä kaupunkiin, joista valitsimme viimeisen (ja paljon tylsemmän vaihtoehdon). Kun Ankor oli lopulta koluttu kauttaaltaan läpi, päätimme jatkaa matkaa Kratieen. Hyppäsimme aamulla taas bussiin, joka vei meidät Kompong Chamiin, josta vaihdoimme mini bussiin. Minibussi oli tarkoitettu 11 henkilölle, mutta jonka kyydissä oli parhaimmillaan 19 henkilöä ja toki siitä hajosi takaluukku! Jonkun aikaa kuskimme ja paikalliset pohtivat, että miten matkaa jatketaan kun paksissa oli sekä meidän tavaroita, että kaksi matkustajaa ja luukku ei pysynyt kiinni. Lopulta he kuitenkin päätyivät siihen, ettei se ole ongelma ja niin me jatkoimme matkaa luukku auki ja edelleen miehet ja tavarat paksissa. Kyllä tuolla matkalla mietti, että näinköhän sitä ikinä pääsee perille asti! Ainut hyvä asia tuossa kyydissä oli se, että tiet ja auto oli niin surkeassa kunnossa, ettei ihan älytön kaahaaminen ollut mahdollista!
Kratiessa olemme nyt olleet yhden yön ja huomenna lähdemme kohti Laoa. Kratien on todella pieni paikka, eikä täällä oikein ole mitään. Tänään pyöräilimme kuitenkin viereiseen kylään Kampiin katsomaan Mekong joen delfiinejä. Kampissa hyppäsimme jokilaivaan, joka vei meidät kauniille suistoalueelle jossa toden totta oli delfiinejä! Olin ollut ihan varma, että koko delfiini juttu on pelkkää rahastusta ja me emme joen lisäksi tule näkemään mitään, mutta ei, delfiinejä oli tosi paljon! Toki me emme nähneet niistä kuin aina vähän nokkaa ja selkäevää ja pyrstöä kun ne kävi pinnalla haukkaamassa happea, mutta me nähtiin ne! Myös pyöräily matka oli oikein hauska. Koko matkan lapset moikkailivat ja vilkuttelivat ja tulipa jotkut lyömään ylävitosiakin! Täällä on joutunut myös törmäämään Kambodzan surulliseen puoleen, malariaan. Kaupungin keskustassa on mitä ilmeisimmin malaria klinikka, joka on käytännössä katos jossa on sänkyjä jossa sairaat lapset makaavat tippapulloihin kiinnitettyinä. Tuo näky oli jotain niin surullista, että vaikka koko matkan sitä on ollut hyvin tietoinen omasta etuoikeutetusta elämästään, niin nyt ero näiden ihmisten elämien kanssa tuntuu taas jotenkin liian suurelta. Joka päivä täällä tulee pohdittua, että mitä olisi se mitä me voitaisiin tehdä, että elämä olisi jotenkin tasapuolisempaa, ehkä sitä tulee joskus palattua tekemään vapaaehtoistyötä, ehkä jotain muuta, aika näyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti