törmäsin mitä hulluimpaan ilmiöön. Siellä oli iso joukko vanhuksia
mainosten kanssa ja noilla mainoksilla he yrittivät löytää kumppania
lapsilleen. Mainokset sisälsivät perustietoja heidän lapsestaan ja
vaatimuksia tulevalle puolisolle. Yleisiä olivat vaatimukset, että
tytön pitää olla 20-23 vuotta ja vähintään 165 cm pitkä. Kuulemma kun
nainen täyttää 25, niin naisen "arvo" alkaa laskea ja miehen
löytäminen on todella vaikeaa. Miehet taas ovat parhaimmillaan 30-
vuoden jälkeen, koska silloin heillä on rahaa ja valtaa. Ylipäätään
eilinen teki minut täysin vakuuttuneeksi, siitä, että ehkä tämä koko
rakkaus ja avioliitto- aihe on jotain mitä minä en ikinä pysty täällä
ymmärtämään. Tuntuu, että elämän tarkoitus täällä on päästä naimisiin
ja tälle tulevalle kumppanille asetetaan kaikkia ihmeellisiä
vaatimuksia ulkonäön ja asuinpaikan suhteen, mutta luonteella ei taida
olla loppujen lopuksi kauheesti väliä. Kuulemma sitä sitten ajan
kanssa oppii toisesta pitämään.
Mutta jos palataan puistoihin joita täällä on paljon ja ne ovat toinen
toistaan hienompia, mutta hauskinta niissä on kuinka paikalliset ovat
todella ottaneet ne omakseen. Niissä lauletaan kuorolauluja,
harrastetaan kaikenlaista liikuntaa, lennätetään leijoja, kalastetaan,
luetaan kirjoja ja valokuvataan. Minun suosikkeja ovat ryhmät ketkä
harrastavat paritansseja. Heidän tanssi muistuttaa hieman suomalaisia
lavatansseja, mutta tanssiin yhdistetään mitä upeimpia käsien
pyörittely liikkeitä ja niiauksia. Ylipäätään tuntuu, että ikinä
täällä ei voi mennä puistoon ilman, että näkee tai jotakin mikä alkaa
naurattaa!
Tänään vierailin Yanmingyan puistossa, joka oli valtava! Se on ollut
aikanaan koko maailman puistojen puisto, mutta se poltettiin
muistaakseni ranskalaisten toimesta ja nyt siellä oli enää raunioita
jäljellä entisestä loistosta. Siellä oli todella paljon turisteja,
mutta koska puisto oli niin iso, löytyi siellä myös reittejä joilla
sai kulkea aika rauhassa ja nauttia ihanasta ilmasta ja leppeästä
tuulesta. Puisto oli rakennettu usean lammen ympärille ja suurin
näistä oli sen verran suuri, että sen rannalla tuulessa seisoessa
pystyi kuvittelemaan, että olisi jonkin isonkin järven rannalla.
Aina kun menen täällä nähtävyyksiä katsomaan (joskus jopa
metroasemillakin) ihmiset tulevat pyytämään, että saisivatko he ottaa
kuvia minun kanssa. Alkuun en tästä kauheasti välittänyt, pidin sitä
vain lähinnä hieman outona. Nyt olen kuitenkin alkanut sanoa
ihmisille, ei, kun siinä käy monesti niin, että kun lupautuu yhteen
kuvaan, huomaa yhtäkkiä seisovansa vuorotellen kymmenen eri ihmisen
kanssa kuvassa. No nyt kun olen alkanut kieltäytymään, minusta tuntuu,
että ihmiset loukkaantuvat. Ei pitäisi välittää, mutta jotenkin se
aina harmittaa kun huomaa kuinka he pitävät minua inhottavana ja kun
täällä kaikki paikalliset pursuavat ystävällisyyttä ja ovat valmiita
auttamaan ja neuvomaan kaikessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti